Sivun näyttöjä yhteensä

22. toukokuuta 2018

Lucida Blackletter



Päivän lehdessä on mielenkiintoinen kirjoitus, josta käy ilmi, ettei asianomainen EU:n komissaari eikä Suomen oikeusministeriö ole lukenut asetusta (GPDA), joka tulee tällä viikolla voimaan.

Tällaista vilpittömyyttä voisi ihailla, ellei se olisi niin vaarallista. 

Missään ei mainita esimerkiksi tätä 4 artiklan alkua:
Tässä asetuksessa tarkoitetaan 1 ’henkilötiedoilla’ kaikkia tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön, jäljempänä ’rekisteröity’, liittyviä tietoja; tunnistettavissa olevana pidetään luonnollista henkilöä, joka voidaan suoraan tai epäsuorasti tunnistaa erityisesti tunnistetietojen, kuten nimen, henkilötunnuksen, sijaintitiedon, verkkotunnistetietojen taikka yhden tai useamman hänelle tunnusomaisen fyysisen, fysiologisen, geneettisen, psyykkisen, taloudellisen, kulttuurillisen tai sosiaalisen tekijän perusteella..

Tuosta käy ilmi, että sähköpostiosoite ja puhelinnumero ovat sellaisia henkilötietoja, joista on tehtävä luettelo ja erinäisiä ilmoituksia. Kysymys ei ole sanomalehtijutussa mainitusta ylireagoinnista. Niin, ja muuten tietokoneen IP-numeroi mainitaan sekin. Se on nyt henkilötieto.

Väite että uusi, tällä viikolla voimaan tuleva laki olisi periaatteessa samanlainen kuin aikaisempi laki, ei pidä paikkaansa.

Omiin korviini on kantautunut, että esimerkiksi tilitoimistot ovat jo nyt aivan helisemässä. Luulisin että sama koskee hammaslääkäriasemia. Jos rekisterinpitäjä – isännötsiijä, tilitoimisto – on tehnyt laskuvirheen, asiasta on ilmoitettava rekisteröidylle henkilölle.

Muutenkin laissa todistustaakka on käännetty. Rekisterinpitäjän on kyettävä itse osoittamaan noudattaneensa lain kaikkia määräyksiä kaikissa tilanteissa.
 Ei voitane sanoa, etten olisi varoittanut. Nyt olen. Jos tähän tulee päälle eduskunnasta Sote, silloin saattaa olla oikea aika pyytää pysyvää turvapaikkaoikeutta Kiinasta. Tarkoitan siis itseäni.

Juuri kun olin ennen lehden lukua eläkeläisen oikeudella joutessani silmäilemässä protoindoeuroopan kielen arvioituja sanavartioita, katsellut vähän urdua ja miettinyt, että olisiko aika aloittaa sanskriitin opinnot – joilla edesmennyt kollegani Heikonheimo tiettävästi perusteettomasti kehuskeli – kommentoija voihkaisi tämän jutun kuvassa näkyvän fraktuuran katoamista. Noita kirjainmuotoja, joita etenkin englantia kirjoitettaessa sanotaan myös goottilaisiksi, ei tosiaankaan näe muualla kuin eräiden lehtien otsikoissa. Gallen-Kallelan kuvittamassa ja somistamassa ja siis työnä kesken jääneessä Kalevalassa niitä käytettiin. 

Kommentoijan kysymyksen vastaus on otsikko. Wordista löytyy tuo fontti, joka on suhteellisen onnistunutta fraktuuraa, ja hakukone tietää paljonkin vieraskielisiä fraktuurasivuja, joissa voi olla ylimääräisenä ilona mallit ja ohjeet saksan vanhan käsialan käyttämiseen. 

Mahdatte muistaa sen saksalaisen kirjoituksen, jota luulee ymmärtävänsä, mutta ei sitten ymmärräkään, ja uut ja ännät ovat saman näköisiä ja joissakin kohdin on kaaren pätkiä vokaalin päällä. Jos haluatte siirtyä käyttämään sitä, ohjeet löytyvät eräältä fraktuura-verkkopaikalta.

Tämän nyt kirjoitettuani siirryn pohtimaan Karjalan kalliopiirroksia ja huomenna en ilmesty verkossa, vaan ilmestynyt vieraaseen kaupunkiin, joka on junamatkan päässä.

Tarjolla on ruokaa ja asiallista kohtelua. Otan mukaan Kauhavan kartan, josta näkee paikan, jossa tapasimme käydä yöretkellä 51 vuotta sitten. 

Enää yöjalassa kulkeminen ei vedä.

14 kommenttia:

  1. Otsikon fontti on nimensä mukainen eli anglosaksista vanhaa tekstausta vastaavaa - poikkeamaa mannermaisiin versioihin eli tekstuuraan, fraktuuraan ja swabachiin on. Samalla tavoin italialaiset kirjoitukset eivät yllä saksalaisten kulmikkuuteen.

    VastaaPoista
  2. Seitsemästä veljeksestä on muutoin myös samanlainen Gallénin kuvittama fraktuuraversio, vuodelta 1953. Luin sen lävitse ja siinä sitä oppi lukemaan. Suomen typografinen nimitys fraktuura tulee saksan kulttuuripiiristä ('fraktur', anglosaksin maissa 'blackletter' tai 'gothic'). Natsit ensin julistivat (1933) ko. tyypin 'völkisch', kansanomaiseksi ja suosivat sitä viestinnässä, etenkin otsikoissa, muta volte face lopettivat sen käytön 1941. Uuden modernin kirjasintyypistön suunnittelija Jan Tsischold, jonka tyylit otettiin silloin käyttöön suosikkeina, nimitti päätöstä 'fasistiseksi'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös samanlainen Seitsemän veljeksen painos hyllyssä. Vaimon suvun peruja. Se on painettu kuitenkin jo vuonna 1945.

      Kirja tuntuu kuitenkin helppolukuiselta. Johtuneeko siitä että Kiven tekstit ovat ennestään kovin moneen kertaan luettuja. Apua on tietysti siitäkin että pitkän saksan lukijalle fraktuura on vähän tuttua myös koulusta.

      Poista
    2. Niin, Kivenkin tekstit ovat ennestään kovin moneen kertaan luettuja. Mutta miten se kouluopetus onnistuikin tuhoamaan kaiken ilon ja nautinnon, löytämisen....
      historiat, biologiat, uskonnot olivat toki kiitettäviä lukion päästötotarissa, yes, mutta katu-uskottavat vastaukset mielestäni perusteltuihin kysymyksiin oli silti haettava itse - ja noin kai sen pitää mennäkin, että pää on oma.
      Jotain siinä silti mättää. Ei kai jumala muuten syyttä suotta tiedonpuutteessa soita alakoulun opelle viikoittain.

      Poista
    3. Älkää aina syyttäkö kouluopetusta kun ette itse viitsineet lukea. Analfabeetit! Kun tarpeeksi on syytetty, koko lukuohjelman kaanon onkin sitten romutettu.

      Poista
    4. oo, voisikohan sen kaanonin; hyväksyttyjen, ohjeellisten ja sitovien oppien koonnon romuttaa?
      Olisi ja kova juttu.

      Poista
  3. Ennen oli helpompaa. Puhun 1980-luvusta, jolloin minua kohtasi sattumusten suma. Siivooja oli näpistänyt työpöytäni laatikosta käyntikorttejani, firman logolla varustettuja. Hän oli onnistunut tekemään niiden avulla hotellipetoksia ynnä muuta kaikkea. Asia paljastui, kun poliisi soitti. Kysyi, onko minulla vaatimuksia. Ei ollut.
    Seuraava tapaus ei liity edelliseen. Ajokorttini, vanha pahvinen, oli huomaamattani joutunut hukkateille. Asia paljastui, kun sain kirjeen perintätoimistolta. Ajokortin tiedoilla oli saatu ensiasiakkaan suurin mahdollinen, viisinumeroinen markkalaina eräältä postimyyntiyritykseltä. Sitten rupesi oikein satamaan: aika ketterästi oli avattu tili yhteen tavarataloon ja heti hankittu nahkavaatteita, tilattu lisäksi toisesta postimyyntiyrityksestä runsain mitoin tavaraa minulle outoon osoitteeseen toiselle puolen kaupunkia, Lauttasaareen. Ynnä muuta, ynnä muuta. En joutunut onneksi mihinkään vastuuseen, mutta poliisikamarilla piti juosta joka kerran, kun uusi rikos paljastui. Rikokset lakkasivat, tietääkseni ei/eivät jääneet kiinni.
    Seuraavana vuonna, jo pitkään vakituisessa työssä olleena, sain verottajalta jostakin kumman syystä nollaverokirjan. Aprillipäivään asti otin palkan puhtaana käteen ja kiristytin sitten verotusta. Kävi silti kalliiksi. En suosittele kenellekään. Palkkatoimisto ei kysellyt mitään.
    Seuraavana syksynä kävin luennoimassa yliopistolla. Minulla on alin akateeminen oppiarvo, mutta sain luennosta tohtorin palkkion. En tajunnut, että niin oli käynyt. Oli täyskaima. Perivät aika pian liian takaisin.
    Muutakin outoa, vieläpä kummempaa, on sattunut,mutta kaikkea en voi tietosuojasyistä paljastaa. Sekä itselleni, että eräälle toiselle. Olin nimittäin myös nuoren aivoinvalidin uskottu mies. Hänkin joutui jatkuvasti omalaatuisten väärinkäsitysten ja huolimattomuuden kohteeksi. En sano, kenen tai minkä "tahojen toimesta". Vaivaa, puhelin- ja postikuluja sekä suoranaista juoksemistahan siinä oli. Päämieheni on kauan sitten edesmennyt.
    Viimeinen piste näille oudoille sattumuksille tuli, kun hakkautin isäni toisen vaimon nimen hänen kuoltuaan isäni hautakiveen. Nimimallin vein pölkkykirjaimin omakätisesti veistämöön. Uutta kiveä katsomaan ehätti ensimmäisenä poikani äiti. "Kivessähän on minun nimeni, outoa huumoria", hän soitti uurnalehdosta. Molemmat ovat naistenviikon nimipäiväsankareita, nimet muuten samanlaisia, paitsi vainajalla sti-loppu si-lopun sijaan. Sanonta "On kuin kiveen hakattu" merkitsee minulle nykyisin muuta kuin ihmisten enemmistölle.
    1970-luvulla Reima Kampman kirjoitti sivupersoonista; monipersoonallisuushäiriö puolestaan kiinnostaa nykyisin aivotutkijoita. Minua minäni edellä mainitus kaltainen pirstoutuminen on vain vahvistanut eikä tappanut. (Ulkomailla perisuomalainen ja hyvin yleinen nimeni on kirjoitettu erinäisiin kaulalappuihin kahdeksalla eri tavalla; kaikki ovat tallessa.)J. Karjalaisen laulu miehestä, jolle ei tapahdu mitään, ei kosketa minua. Enemmän Huovisen kertomus miehestä, jonka ajokoira hukkui virtsakaivoon ja poika särki ammattikoululla kalliin koneen jne. Luotan silti yhä ihmisiin ja olen hegeliläinen vahvan ja viisaan virkamieskunnan kannattaja. Jos mennään eklektismiin tai synkretismiin, voisi myös valistuneiden yövartijoiden yhteiskunta olla kokeilemisen arvoinen.
    Kiinasta on tullut . . . Kiina. Mielenfilosofi Dennett moittii kollegojaan ajatuskokeista, jotka jatkuvasti sijoitetaan Kiinaan: "Kiinan kansakunta", "Kiinalainen huone". Kun on iso, kehittyy sitä emergenssiä.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista tunteeko yöretkipaikkaa Kauhavallakaan muusta kuin koordinaateista. No ehkä sentään, mutta muutos on silti voinut olla suurta.

    VastaaPoista
  5. kellä vetää, kellä ei.
    Jo nuorena ajattelin että elämästäni tulee rikas kuin Albert Schweitzer.

    ks.em.subs.
    Kuinka paljon henkilörekistereitä tulee lainpiiriin? Paljon mutta jos viranomainen ei osaa valvoa EU:ssa kirjoiettua lakia, sillei oo juuri väliä.

    VastaaPoista
  6. Suomeksi puhutaan yleensä indoeurooppalaisesta kantakielestä tai, jos asiayhteys on selvä, yksinkertaisesti kantakielestä (vastaavasti tietenkin myös muiden kantakielten kohdalla). Nykytutkimus on kuinkas ollakaan enimmäkseen englanniksi, ja siellä on vakiintunut lyhenne PIE.

    Heikinheimon sanskritintaidosta en tiedä, mutta ainakin hän kirjoitti Helsingin Sanomiin useita juttua ja arvosteluja intialaisesta kirjallisuudesta, joten jokin side hänellä Intiaan kai oli. Ehkä hän todella taisi sanskritia, mene ja tiedä — vähintäänkin se häntä kiinnosti.

    VastaaPoista
  7. Mielen juolahdusvehnää: Lucida Blackletter olisi oivallinen fantasiakirjan konnatar. Tai konna.

    VastaaPoista
  8. Kysyin 17.5.2018 blogin ”Mielen kuvia” kommentissani 21.5.2018 frakruuran perään. Kiitokset blogistille ja kommentoijille vastauksista. Vilkaisin Kansallisarkiston sivuilta vuodelta 1900 Kaiku-lehteä. Mainokset olivat ihan nykyistäkin fonttia, muu teksti fraktuuraa. – JR

    VastaaPoista
  9. Taitaakos joku kertoa, miksi painetussa fraktuurassa käytettiin w-kirjainta pro v? Minulla on hämärä ja epävarma muistikuva josku luetusta, että "yksinkertainen v" olisi painetussa fraktuurassa ollut vaarassa sekaantua fontin johonkin muuhun kirjaimeen. (Ja lähde, kiitos.)

    VastaaPoista