Sivun näyttöjä yhteensä

11. toukokuuta 2017

Jacobs II (jatkoa)






Miksi junanlähettäjällä on punainen lakki (lakin kupu)? Oli junanlähettäjä tai asemapäällikkö kuka tahansa ja vaikka kuinka juovuksissa, vastuu siirtyy ketjussa. Kun punalakkinen henkilö heilauttaa Tampereen asemalla määrätyn väristä laattaa, se tarkoittaa, että ratajakso on vapaa eli jos junat kuitenkin ajavat yhteen, vastuu on hänen eikä Lempäälän asemamiehen. Vastaavasti junan täytyy pysähtyä, jos punalakkinen näyttää punaista laattaa tai valoa. Semiotiikka on niin selvä, että liikenteessä ei vaadita edes ihmistä. Valo riittää.

Armeijassa ja pelastustoimen piirissä arvomerkit ovat välttämättömiä. Yleensä voi pullikoida siitä, kuka käskee ketä, mutta kun suurta tulipaloa on sammuttamassa kymmenen palokuntaa ja tuli uhkaa edelleen levitä, sääntö on selvä. Natsat ratkaisevat. Palomies tekee juuri niin kuin täysin tuntematon päällikön merkkejä kantava henkilö käskee, eikä kysele tämän papereita eikä tiedustele kotipaikkaa eikä sotu-numeroa.

Joskus 30 vuotta sitten päätettiin virallisesti, että vaikka kaupungin torilla olisi panttivankien kaappaajan kimpussa paikallisia, keskusrikospoliisin ja liikkuvan poliisin miehiä ja joku suojelupoliisista, päällikkö on aina nimetty, ja vain hän antaa ratkaisevat käskyt, kuten ”ei saa ampua”. Jo sodan aikana oli sellainenkin sääntö, ettei kuka tahansa upseeri saanut pysäyttää taistelulähettiä kesken tulituksen esimerkiksi hakkaamaan halkoja. Tulenjohdon mittalinjalta sai tyrkätä sivuun vaikka kenraalin Sotilaspoliisilla oli oikeus kopauttaa pampulla hiljaiseksi isommankin herran, jos tämä oli kourineen toisen esimiehen kurkussa.

Ihailtava P.G. Wodehouse kertoi Psmithin (p-kirjain ei äänny) seikkailuista Amerikassa. Psmith jouduttiin hakemaan putkasta, kun hän oli lyönyt hävytöntä postinkantajaa. Psmith ei brittinä ottanut millään uskoakseen, että koppalakkia käyttävä henkilö olikin passipoliisi, koska kaikki tietävät, että passipoliisilla on sellainen korkea kypärä ja tinapellinen laatta hallitsijan nimikirjaimilla varustettuna.

Tätä nykyä poliisin vermeistä on täsmälliset määräykset Suomen laissa. Yksityisten vartiointiliikkeiden ihmisillä näkyi olleen tapana tilata verkkokaupoista mahdollisimman samanlaisia kamppeita kuin poliisien käyttämät, ja se on haluttu estää. Poliisilla on oikeuksia voiman käyttöön, ja yleisön on erotettava poliisi vartijasta.

Portsareilta on viety ”kulmat” pikkutakin kauluksesta. Nykyisin ravintoloissakin on vain järjestyksenvalvojia, joilla on oltava keltaisella metallipohjalla laatta, jossa on teksti ”järjestyksenvalvoja – ordningsvakt” tai ”security” tai urheilutilaisuuksissa ”steward”. Edelleen on huono ajatus tapella järkkärin kanssa. Sata vuotta sellaisesta tuli aina vankeusrangaistus.

Näistä tarpeellisista tunnuksista syntyvät sosiaaliset arvon merkit. Sotilas palkitaan pätevyydestä merkillä. Sitä tai sen nauhaa saa käyttää, ja silloin ainakin kaikki muut sotilaat näkevät, että tuossa tepastelee kunnostautunut henkilö.

Siviilipuolella korkeaa arvostusta osoittavat merkit ovat arkena näkyvissä oikeastaan enää vain Ranskassa, jossa Kunnialegioonan merkkiin liittyvää ruusuketta saa käyttää napinlävessä tavallisen puvun kanssa. Meilläkin on olemassa vastaavat, mutta niitä ei juuri näe käytössä.

Vartijakastin ulkopuolella monet yhteenliittymät ovat ilmoittautuneet ihailtaviksi. Rotary-merkin käyttäminen hiipuu, mutta sen sijaan sangen yleisdemokraattinen sotaveteraanimerkki, tammenlehvä, sai suuren ja pysyvän suosion. Puolueiden merkit tuntuvat kadonneen; niitä näkee vain puolueiden tilaisuuksissa.

Vartijaluokka on käyttänyt tunnusomaisia vaatteita kautta linjan. Virastopäällikkö oli tsaarin aikana usein ”siviilikenraali” eli salaneuvos, mutta hänestä alaspäin kullakin hierarkian portaalla oli omat tunnuksensa, aina vahtimestariin asti. Tuomioistuimen esittelijällä oli vihreä verkafrakki kullanvärisin kaluunoin. Useimmissa maissa, Suomea lukuun ottamatta, virantoimituksessa käytetään silmiinpistävää vaatetta. Tuomareilla on viitta ja mahdollisesti peruukki. Jopa EU omaksui viitat – Suomi ei, vaikka ehdotuksia on kyllä tehty.

Papit johtavat. Jumalanpalveluksessa käytetyn kasukan lisäksi edellytetään arkisin ”papinpantaa” ja juhlallisemmin lipereitä, jotka vaikuttavat harvinaisen hankalilta käyttää ja pestä ja lisäksi hiukan naurettavilta.

Kauppiaspuolen syndrooma kieltää erottautumisen. Jotkut asianajajat ja pankkiirit ovat ymmärtäneet asetelman väärin, koska heidät tuntee Kosmoksessa vaatteista ja rannekellosta. Ottaisivat mallia V. Putinista. Tumma puku – Putinin tapauksessa uskomattoman hienosti leikattu. Ei mitään muuta.

Sanansa pitäminen ja sopimuksen kunnioittaminen näyttää luettelossa oudolta. Ryöstäminen ja kiristäminen ovat kuitenkin vartijakastin etuoikeuksia. Juuri sitä tuon luokan edustajat tekevät jatkuvasti ja armottomasti. Esimerkkejä ovat verottaminen ja sakottaminen. Kostaminen on suunnilleen sama asia kuin rangaistukseen tuomitseminen. Ainakin vapausrangaistusten ojentava ja opettava vaikutus on enimmäkseen pötyä ja turvallisuuden lisääminen vankeusrangaistuksia pidentämällä on toiveajattelua, jolle ei löydy vastaavuutta todellisuudesta.

Menestyvät firmat eivät sorru koskaan niin alas että menisivät oikeuteen – perinnätkin hoitaa joku sivullinen likaisen työn tekijä. Monissa tapauksissa liikeyritys kärsii mieluummin rahallisen tappion kuin seisottaa lakimiehiä oikeudessa. Viimeksi kuluneet 800 vuotta rikoslaki on ollut vartijoiden oikeus, mutta kauppiaat ovat rakentaneet omat riidan ratkaisumenettelynsä, eikä tässä ole puhe välimiesoikeuksista, jotka nekin ovat hitaita ja kalliita. Esimerkiksi meillä päin hansakaupungeilla oli oma oikeutensa ja meriasioissa (joihin kuuluivat vakuutusasiat) oli poikkeavat menettelytavat. Rosiksessa oli merioikeusosasto vielä minun aikanani. Jos osa lastia huuhtoutuu mereen ja laiva kivelle, siinä on miettimistä, miten vahingot jaetaan.

Kaamea esimerkki roolien sekoittumisesta on amerikkalaiset patenttiriidat. Kaikki pelkäävät niitä, koska lopputulos on aina arvaamaton ja menettely hyvin hidasta ja kallista. Jotkut – kuten minä – ovat kyseenalaistaneet jopa järjestelmän. Mielestäni patenttioikeus ja tekijänoikeus pitäisi ulkoistaa. Kauniista puheista huolimatta kysymyksessä on elinkeinotoiminta.

Kukaan ei tiedä, miten pitkälle nykyinen sekaannus vie. Trump sotkee näitä kahta oireyhtymää jatkuvasti. Hän tekee kauppiaan taustaltaan vartijoiden ratkaisuja. Putin ei horjahda koskaan. Pienissäkin asioissa näkee, että armeija ja poliisi eli koko vartijaluokka on takana ja aina uhataan väkivallalla.

Aateli on hieno keksintö. Sääli että se on hiipunut. Venäläisiä ihastuttanut ajatus virka-aatelista ei toiminut. Aateluun pitää periytyä ja myös ääliön pitää päästä markiisiksi, jos isäkin oli.

Aatelin synty Roomassa liittyi ratsastaviin sotilaisiin, joilla siis oli yhteyksiä rikkaisiin kauppiaisiin. Sotahevonen on hyvin kallis kapine. Patriisi ja plebeiji olivat poliittisia nimikkeitä vailla sen suurempaa merkitystä. Ritari sitä vastoin on edelleen sama sana kuin ”ratsastaja”.

Lähes koko aateli kuului vartijakastiin. Nykyisin jopa kuninkaalliset ovat vain harvinaisen halpoja mainosmiehiä ja -naisia – kuten ennenkin. Suomessa oli vuoteen 1918 sellainen laki, että korkeimman oikeuden jäsenistä ainakin puolen piti olla aatelisia. Asia hoitui näppärästi. Kun porvarispojat ja heitäkin huonommat osoittautuivat aatelisia parempiaan paljon taitavammiksi tuomarin tehtävissä, heitä alettiin aateloida, jotta saatiin kiintiö täyteen. Näin vahvistui virka-aateli. Ruotsissa taas on pidetty tuomarikunnan tasoa yllä pitämällä heidän palkkojaan johtajan palkkoihin verrattuna niin huonoina, että vain syntymärikkailla on varaa työskennellä niissä tehtväissä.

Tätä näkökohtaa optioita ja muita johtajien superpalkkauksen muotoja puoltavat konsultit eivät ehkä ole ymmärtäneet.

Kauppiaan kuuluu olla rikas, hallitsijoiden köyhiä.

Älkääkä tulko honottamaan, etten tietäisi mistä puhun. Olen suvusta, jossa on menestyneitä kauppiaita ja kivitalon omistajia ja kuulunut itse jokseenkin koko ikäni vartijaluokkaan, ja sen näkee pankkitililtäni. Suomessa monet lainoppia opettavat professorit ovat vieläkin niin hupsuja, että opettavat lapsosista vartijoita, kuten itse tein.

Yksi isävainajani murhe, jota hän esitteli myös julkisesti oli että kun tämä meidän Jukka ei osaa laskuttaa…

Aateluus on elinikäistä. Ystävistään ja vihamiehistään ei pääse koskaan eroon, vaikka kumpikin olisi välillä tarpeen. Niinpä on opittava elämään kieli keskellä suuta. Kauppiaan puolestaan on tultava toimeen kenen tahansa kanssa ja oltava nopea solmimaan epäpyhiä liittoja. En ole kuullut, että edes Amerikassa tukkukauppiaalta kyseltäisiin, mihin kirkkokuntaan hän kuuluu, jos hänellä on halpaa tavaraa. Mutta vastaavasti kauppias-syndrooman puolella ihmis- ja liittosuhteet voivat olla hyvinkin katkelmallisia.

Tätä nykyä jokainen perus-jamppa huutelee läävänsä nurkasta, miten virkoja olisi hoidettava ja millä keinoin vihamiehet torjuttava. On lupa lähteä siitä, ett nämä huutelut ovat yhtä tyhjä kanssa. Edellä esitetystä osa vartijoiden moraalikoodista on vaistonvaraista eli salaista. Pusikosta käsi ei juuri kykene neuvoman vartijoita. Jos ajatus oudostuttaa, ajatelkaa vartijaluokan edustajan perikuvaa, joka on joukkueurheilun erotuomari.


9 kommenttia:

  1. Pari lisäystä.
    Putinilla on Bossin puku.
    Sama kioski, joka suunnitteli Wehrmachtin ja SS-liikkeen puvut.
    Lisäksi hänellä on kello oikeassa ranteessa ja se vaihtuu aika usein, mutta on aina kallis.

    Toisenkin vastuullisen tiedän, jolla on kallis kello. Häntä kuuntelen tänään Brysselin Jaan-rakennuksen suuressa salissa. Hänestä sanotaan, että hän pääsee vielä pitkälle. Korkealla hän jo on.

    Maanpuolustuskurssin käyneet pitävät yhdistyksen pinssiä, jos ovat riittävän isänmaallisia, mutta valtaa vailla tai hamuamassa. Heitä TV-uutiset haastattelevat yleensä Vanhan Kauppahallin luona taustanaan Palacen mauton kolossi.

    Lappilaisilla on puolestaan poromerkki takinkäänteessä sitä varmemmin, mitä enemmän he vastustavat ILO169-ratifiointia.

    Itselläni on arvostamieni villatakkien (punaisia, totta kai) kauluskäänteessä sievä pieni merkki, jossa on kaunokirjoituksella (1950-luvun sellaisella) iso A-kirjain.

    Sen merkitystä ei kenellekään tarvitse selitellä.

    VastaaPoista
  2. Niin, minä jäädytin liikesuhteen heti ensimmäisen tilaisuuden tullen kun huomasin siellä vartiotornijengiä - myöskään telttahihhuleit en aio pokata. Rapparimatrikkelia luin nauraen, ei, voivatko nuo vittumaisimmat nousukasniljakkeet olla samassa pellekerhossa?!

    VastaaPoista
  3. Alussa oli suo, kuokka ja Trump. Valta on Washigtonissa jaettu kolmijaon mukaisesti Valkoiselle talolle, Pentagonille ja CIAlle. Saako Trump kuokittua jaon idean mukaiseen muotoon jää nähtäväksi. Putinin blues brotherssit seuraavat prosessia rivit suorassa.

    VastaaPoista
  4. Ulkoministeri Soinin vasenta takinlievettä koristaa persujen pinssi; PerusS

    VastaaPoista
  5. Hamassa nuoruudessani jotkut käyttivät maisterinsormuksia, mutta enää en ole nähnyt niitä aikoihin. Miehen DI-sormus lienee jossain laatikon pohjalla. Itselläni on erään yhdistyksen kultainen ansiomerkki, mutta en ole käyttänyt sitä kuin sen yhden ainoan kerran. Syynä ei ole arvostuksen puute vaan se, että en sen koommin liene käynyt sen liiton suuremmissa tilaisuuksissa tai sitten en vaan ole muistanut koko asiaa. Eivät naiset yleensä harrasta sellaisia ryhmäänkuulumismerkkejä. Kuntatyönantajat jakoivat ainakin aikaisemmin metallinpalasia ruusukkeessa uskollisesta palveluksesta - ihan turhaa rahojen tuhlaamista, kai nekin jonkun euron maksavat. Mieluummin olisin ottanut vaikka elokuvalipun.
    EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sellaista merkkiä, joka on saatu 30 tai 40 vuoden uskollisesta palveluksesta, voi hyvin käyttää. Erityisesti, jos merkki on saatu yhteiskunnan palvelemisesta. Kertoohan se kansan hyväksi omistetusta elämästä. Se merkki ilmaisee, käytettynä, kantajastaan paljon hyvää.

      Poista
  6. Minun isäni oli junanlähettäjä,uransa alussa nuorena miehenä sähköttäjä. Ja hänen punainen lakkinsa ihastutti tyttöstä - ja aikuista tytärtäänkin. On se minulla yhäkin kuin myös kellastunut ylioppilaslakki.

    Ihastuin Ylen sarjan "Sydämen kutsumus" ratsupoliisiin tuon punaisen värin takia. Takkinsa punainen väri toi mieleen isän VR-lakin. Ja muistuttihan näyttelijän näkö ja olemus muutenkin komeaa, rakasta isääni saman ikäisenä. Upea virkalakki!

    VastaaPoista
  7. Valkoiset lakit juhlivat suurin joukoin kerran vuodessa, pienemmissä piireissä ehkä useammin. Joillakin heistä on sormessaan maisterin sormus, ekonomin sormus, insinöörin sormus, lakimiehen sormus tms.

    VastaaPoista
  8. Isoisäni oli rautatieläinen, mutta hänen kotsansa oli tummansinininen, hän oli nimittäin konnari. Minuun teki suorastaan seksuaalisen vaikutuksen junanlähettäjän oranssi lakki. Saman vaikutuksen tekivät myös postijunien keltaiset värit. Ikävä kyllä niitä ei enää näe. Nautinnot ovat muualla.

    VastaaPoista