Sivun näyttöjä yhteensä

8. huhtikuuta 2017

Toivotus

Tänään viettää 50-vuotispäiviään poikani Lauri.

Toivotamme onnea.

Toivotus on vakava.

On käsillä aika, jolloin kaikki tarvitsevat sekä onnea että rohkeutta tukeutua.

Ja kehen tukeutuisi ellei toisiin ihmisiin. Mitä läheisempi, sitä pienempi kallistuskulma.

I-

7 kommenttia:

  1. Nyt onkin aika mutkikas kuva-arvoitus. Pitää lukea ainakin kaikki, mitä Kemppinen on sanonut pajatsosta. Kolmesta sukupolvesta yksi (ehkä vanhin vaikka kiiltää eniten) katsoo eri suuntaan. Sen näkee, minkä saatu tai hankittu optiikka mahdollistaa.

    VastaaPoista
  2. Yleisön parista eräältä myös onnentoivotukset.

    50 vuotta maapallon kansalaisena, jaa-ah. Saattaa hyvinkin olla että toinen mokoma on vielä edessäpäin.

    T. Toiveikas totiveikko (= huomaamaton tilastoitsija)

    VastaaPoista
  3. Lähtemättömästi sanottu, Kemppinen. Kiitos tuosta. Nyt kun geopoliittiset ilmansuunnatkaan eivät tunnu enää pätevän, vaan kylmä tuuli puhaltaa sekä idästä että lännestä, niin jollain tavalla mieleen nousee ajatuksellesi sisarena Aale Tynnin Kaarisilta. Uskaltanen tämän varovasti tuoda esiin ja toivotella sen myötä onnittelut isä-Kempille ja tasavuodet saavuttaneelle pojalle. Kemppinen runon tunteekin, muut kiinnostuneet löytävät sen googlettamalla.

    VastaaPoista
  4. Joo toi latisarja on just nappiin kun sen portsarille lupsauttaa lapaseen lähtiessä kapangista himputtiin päin. Kandee iskee fikkaan himas lähties. Siinä ku saa sen rotsin sit illemmalla niskaansa niin siellä ne kilahtaa. Sillee siinon tyylii. Sit smailii sillee ja pirssi alle, rento veto lapasella ilmaan ja soommoro.

    Emmä ny tiä kandeeks tätä alkaa rutiiniks treenaa mut kyl tän verta tarttis osaa ainaki. Siis jos meininki on miehestä kii ni kyl se kandee snadii treenii aina joskus.

    Sellanen illalla livahtaminen misson sopivasti syntiä ettei ala arki tökkiin. Ketä sitä aina himas viittii lipittää ja vispaa puuroo.

    Eiksokki näin!

    Jiap. Synttärisankarille haifaivit!

    VastaaPoista
  5. Menestyvä isä ei pojalleen ole aina täydellisin isä. Jaan Krossin poika Eerik-Niiles kertoi, että kun hän koulupoikana kokeista toi vaikkapa 10- numeron, isä rypisteli kulmiaan ja ihmetteli, mistä tuo miinus...?

    Kaikkea hyvää toivon kaikille Kemppisille. Myös heille jotka teille eivät ole sukua.

    VastaaPoista
  6. Yhtyen toivotukseen kiitämme vakavasti. On käsillä toivottavasti myös aika, jolloin sanojen määrän sijasta niiden voima onkin syvyydessä. Tämä toivotus on kaunein teksti, jonka olen pitkään aikaan lukenut ylipäätään mistään.

    VastaaPoista