Sivun näyttöjä yhteensä

5. helmikuuta 2017

Pälsi




Kuva: Museovirasto (Alpo Sailo), Pälsi Siperian matkalta palanneena.

Olen siis lukenut käytännössä Sakari Pälsin koko tuotannon jo 1960-luvulla ja monin kohdin uudestaan ja jälleen uudestaan sen jälkeen.

Tapasin hänet itsensä Otavassa useita kertoja vuonna 1964 ja mahdollisesti seuraavan vuoden alussa. Kerran hän istui norkoilemassa rahaa yhdessä Sillanpään kanssa ja molemmat jakoivat minulle elämänohjeita, joiden ydin oli, että kirjoittaessa on pidettävä mielessä vain neiti Petäjä eli Otavan kassa. Tulevina vuosina, kun olin Otavassa eri roolissa ja kävin läpi eri kirjailijoiden tilit, saatoin todeta, että oman ohjeensa mukaan he olivat eläneet. Heidät ylitti kustantajalle velkaantumisessa vain Ilmari Kianto, jonka perukirjan tein.

Pälsin kannalta avainhenkilö oli tohtori Eino Kauppinen, myöhempi Kauppi, myöhempi professori.

En koskaan saanut selvää, mikä Kauppisen asema oli Otavassa. Tiettävästi kukaan muukaan ei ole saanut. Kustannusliikkeen historiassa hänet kuitataan varsin vähällä. Jälkimaailma saattaa muistaa hänet tehokkaan parjauskampanjan johdosta Pentti Haanpään kirjallisen aineiston rohmuajana.

Kauppinen palvoi Pälsiä ja hommasi hänelle rahaa, jota oli käytävä pyytämässä Hannes Reenpäältä, koska Heikki A. Reenpää ei yleensä ollut vaivatta tavoitettavissa. Haanpää palvoi Kauppista, koska hänen kauttaan sai rahaa kustantajalta.

Olin etsimässä Pälsin valokuvia hänen poikansa luota. Jo 60-luvulla näin, mitä valokuva-aarteita Otavan arkistossa oli. Maijaliisa Auterinen järjesti arkiston. Se oli suurtyö. Ja Pälsin tuotanto taas – sen sain käsiini samasta arkistosta, jonne sen valitettavasti myös palautin.

”Sakari Pälsi, elämä ja työt. Legendaarinen tutkimusmatkailija, arkeologi, kirjailija ja kuvaaja. Toim. Mirja Metsola, Jukka Relas (2017, Into)” näyttää ilmestyneen Sakari Pälsin seura r.y.:n toimesta.

Kustannusosakeyhtiö Otavalle on ikuinen häpeä, ettei tämä kirja ilmestynyt Otavan nimen alla. Toivon sydämestäni, että kirjallisen johdon korvat punehtuisivat. Nimenomaan poikakirjoillaan (Fallesmannin Arvo) Pälsi hyödytti kustantajaansa suuresti monta vuosikymmentä.

Toivoisin että nykyiset omistajat huomaisivat tämän asian. Arvovaltakin on kuluvaa tavaraa. Seuraavaksi joku hylkää Sillanpään kirjan, koska sen painamisesta ei ole osoitettavissa välitöntä rahallista hyötyä.

Toisin kuin luulisi, tämä osittain laajoista artikkeleista koostuvat Pälsi-kirja on erittäin hyvä. Otavan morkkaaminen taas on välttämätöntä siksi, ettei Pälsin kirjoista taida olla ainuttakaan myynnissä, ei edes kulttikirjaa ’”Pohjankävijän päiväkirja”.

Pälsin elämää ja työtä kuvaava teos on korrekti. Nykyisin (tarkoitan Panu Rajalaa) on kohdittain tapana esitellä elämäkerrassa kuvattavan vaiheista myös raadollisimpia puolia. Toisaalla kukoistaa viihteellinen elämäkerta (tarkoitan Raija Orasta), jossa sieltä täältä haalituista aineksista kokataan imelä viihteellinen keitos, eikä sellaista ilkeä lukea.

Mutta tässä on kirja paikallaan.

Asioista valmiiksi jossain määrin selvillä oleva tietää vanhastaan, että Sakari Pälsi oli tunnettu hutilus. Kirjaan otettu tämän hetken johtavan arkeologin Christian Carpelanin arviointi Pälsi kivikausiromaanista ”Kova mies ja nimetön” on aivan tavattoman antoisa. Se on myös selvitys siitä, miten Pälsi myös omalla alallaan – hänhän oli itse arkeologi ja kuuluisa Antrean verkon löytämisestä – veteli mutkia suoraksi ja arvasi sen, mitä ei viitsinyt selvittää tai ei tiennyt.

Nähdäkseni sama koskee hänen kulttikirjojaan. Niitä on luettava kirjallisina tuotteina ja muistettava, että faktat ovat kirjoittajalle toissijaisia. Kaksi esimerkkiä ovat Petsamo-kirja, jossa hän on vallan villiintynyt, ja Puukko-kirja, jonka perusteesi puukon suomalaisuudesta ja vain-suomalaisuudesta on väärä. Tämä asia mainitaan sävyisästi uudessa kirjassa viittauksin esinelöytöihin.  – Olen jo itse kirjoittanut samasta asiasta oman Puukot-kirjani tulossa olevaan uuteen laitokseen tästä samasta asiasta. Haluan langettaa epäilyn varjon myös Pälsin kansatieteen ylle. Kun hän jostain innostui, järki ei paljon toiminut jarruna. Niinpä hän oli suurten näkyjen mies, ja ne näyt saattoivat olla vakuuttavia ja aikaansa edellä – tai sitten eivät.

Ja asialla on kääntöpuoli. Pälsi, Vilkuna, Mäkinen ja muutamat muut kirjaimellisesti pelastivat suurtalonpoikaisen Suomen historian esineistöineen. Pälsin valokuvat ovat kautta linjan uskomattoman hienoja ja monin kohdin korvaamattomia. Koko talonpoikaiston historian pelasti Eino Jutikkala.

Mutta mökkiläisyyttä ja esimerkiksi metsätöitä kuvatessa Pälsin pohja pettää. Hän on ulkopuolinen. Eräelämä esiintyy hyvin paljon hänen teoksissaan, nimissäkin. (”Eräelämän perinteitä”). Kirjoituksista näkyy, että hän oli hikan vieraalla alueella. Hän tutki työkaluja ja työtä kun taas etenkin Paulaharju tutki työtä tekevää ihmistä tai ihmisryhmää.

T.I. Itkonen oli toista maata. Itkosen teos Suomen lappalaista vuoteen 1945 on laajuudeltaan ja luotettavuudeltaan jotain aivan toista. Huvittavasti Pälsi hävisi 1918 museoviraston (Muinaistieteellinen toimikunta) virantäytössä juuri Itkoselle, joka muuten on hänkin kirjoittanut myös mainioita muistelmia (”Matkani Lapissa”).

Pälsi ei ollut alkoholisti. Sen sijaan hän oli lähes kykenemätön järjelliseen rahan käyttöön, ja hänen perheasiansa tahtoivat olla huonolla tolalla. Psyykkisesti hän oli epänormaali. Ehkä Jokohamassa kirjoitettu kirje sisältää asian ytimen. Pälsi selviytyi uskomattomissa oloissa, kuten pimeimmässä Siperiassa maailmansodan aikana ja ylisti yksinäisyyttä ihmisten keskellä, kuten laivoissa ja kaupungeissa. Hänen oli vaikea kestää arkitodellisuutta. Hän oli, kuten kirjasta ilmenee ”levoton sielu” ja aina matkoilla, vaikkei aikaa tai rahaa olisi ollut. Kirjassa sanotaan sievästi, että hän oli jo nuorena miehenä ”boheemi”.

Tässä esitetyillä niuhotuksilla on yhtä vähän merkitystä Pälsin (parhaimmillaan) loisteliaan kirjoittamisen kanssa kuin vaikkapa kysymyksellä Aleksis Kiven persoonallisuushäiriöillä. Vertauskohta ei ole sattuma. Pälsikin oli nerokas. Sellaisella on aina hintansa.


7 kommenttia:

  1. Minun kontaktini eivät Pälsiin ole sen kummallisempia kuin että oppikoulun alaluokilla suomenkielen opettajattaremme alkoi ex tempore lukee meille (nuijapäille) Pälsin jotain novellia. Mutta eipä ollut hän, tuo nuori Turusta tullut maisteritar kovin hyvin tutustunut etukäteen mitä meille (puberteetti-ikäisille poikasammakoille) luki, koska... koska siinä novellissa oli äkkiä kauheen tiivishenkisiä seksuaalissävyisiä vihjauksia... ties mistä. Enkä edelleenkään tiedä mihin. Koska se nätti opettaneiti pamautti sen kirjan kannee äkkiä kiinni eikä enää lukenut. Posket sillä vaan punotti.

    No, lopputunti opeteltiin muita suomenkielen ongelmia.

    VastaaPoista
  2. Joo mun parhaita kampraateja on semmonen superhessutyyppinen jäbä. Sillon ADD. Aina tarttee olla jotain häsläkkää ympärillä. Ei tod. erämaaviihtyjä.

    Pälsi saatto olla jostain vipsahtanu ei sitä niin varmaan pysty tietään, vaik kyl se siltä vaikuttas. Terve on kats sellanen ketä ei oo vielä tarpeeks tutkittu yliopistollisessa keskussairaalassa, sielläkin sen viimeisen rapsun skrivaa patologi...

    Fallesmannin Arvot siis oikeesti pyytää saada tulla ääneen luetuiks, jukopliut!

    VastaaPoista
  3. "Ja asialla on kääntöpuoli. Pälsi, Vilkuna, Mäkinen ja muutamat muut kirjaimellisesti pelastivat suurtalonpoikaisen Suomen historian esineistöineen." Ja aika moni kotiseutumuseo. Oli niin montaa sorttia värkkiä keksijää ja käsille osuvaa ainespuuta varpua ja juuren mutkaa. Ja elukkaa ja niiden terveenäpitämistä että "kansatiede" kirjoihin ja kansiin pantuna tekee pahaa, merkityksessä oksennuttaa, tohtorikoulutettavien työllistämispolitiikkana.

    Hyvinvointivaltion tuli luvata ja pitää oma ja omistettu työpaikka kullekin haluavalle. Sen ei pitänyt olla markkinoiden, vielä vähemmän pääomasijoittajien, ts. siirtäjien oikkujen armoilla. Sen takia valtio oli -neuvosto 1945-85. Sitten se ulkoistettiin IMF:n toiveen ja pikkupakon mukaan. Suomeksi asiaa tuntee Juha Siltala ja Heikki Patomäki. Uuden rahan on tultava työn kautta. Eikä kuten tulee, tasespagettina. Halpuutuspaisutettu pasta+lähikalja on se hyvinvointi.

    Hirvittävä parku nousi kun Sipilä/Sailas ottivat reippaasti saksiakseen kouluttajia ylipaikoiltaan. Uusi tuhkamunanousu 2017 stoppaa tämänkin yrityksen. Samalla häviää Rinteen vaalivoitto kiihtyvään nousukauteen. Sen synty ja vahvistuminen meillä ovat tosiseikkoja ja näkyvillä. Hallitus laskee ne -ja gallupoikein- ansiokseen. Hallituksella kävi mäihä.

    "Koulutus"leikkausia sentään tuskin perutaan. Minusta huteraa yliopistoväkeä saa olla pilvin pimein, mutta alv-verolla ja degressiivisellä suurtulojen (pääomatulot, ml.osingot kirjanoppineiden työpanoksesta osakesijoituksiksi lainhuudatettuna, ja muuta) verotuksella ei vähäväkisten kuuluisi akateemista propagandaverkkoa elättää. Johan ne valehtelevatkin prosyyreissään itseään ei-verorahotteiseksi. "Säätiömuotoiseksi yliopistoksi" kutsuu itseään Tampereen teknillinen yliopisto. Toinenkin on. Kaiketi Aalto. Tämä meininki pitää leikata, oppineelle sivistykselle tilaisuuden antamisen nimeen.

    Alkulauseeseen palatakseni, kuulin lauantaina Porissa Vilkunan ja Linnan verroille nousevien Lahtisen (Marko Honkanen) ja Rahikaisen (Samu Loijas) heläyttelevän kompia kiteytyksiä, ilmankirkastavia tosiasia-huomioita. Edes sodasta ei olisi tullut mitään ilman itseorganisoituvia miesporukoita. Arkipäivän ihmettä riitti.

    Eli että esinekulttuuri esineinä, henki vasta ne töihin panee. Eikä edes käsivarsi vaan hermosäikeen salattu viesti, tahto -joskus hyväänkin. Porilaiset näyttävät asiaa kaiken kevättä. Sinne vaan kauempaakin. Raatihuoneen kellariin myös.

    Sen nurkalla on nykyinen kaupungintalo Juseliuksen palatsi. Sen nimisen apteekkari-investointipankkiirin teos. Oli oli Rosenlew vävyjä. Sen Hugon, joka vesien purovarsien rantoja harppoi tukkipuita valkaten ja laavuissa yöpyi. Myöhemmin Karin niminen vanhus (os. von Frenkell) ei suostunut muuttamaan kotoaan pois ja niin Palatsi säästyi demareitten tuhovimmalta demareiden Kaupungintaloksi !

    Oliko jo Karikoskikin mennyt kun Rokka läksi evakkotaipaleelle. Asutustila takuulla nousi. Sitten paketoitiin. Rokkahan siunasi sen Edelbergin asevelisosialistiksi uuden Suomen rakentajaksi. Eli siis siunasi tämän pioneeriupseeriksi. Eikä suotta.

    Ja mikäpä näitä kuokkien kiulujen aurojen äesten tamppimyllyjen käyttäjien lastenlasten…lapsia oli johtaa valoon. Äärimmäisen totuudellisina, valmiiksisaattavina, huonompaansa nostavina. Perivoimanaan itsetuhovalmius. Synkällä omanarvon tunnolla haarniskoituina työmaiden ritareina. Tutkintosäätyisten MBA tessihalpuutuksen jälkeen työmaa=haaskio. Terveyskeskukset sentään välttyvät oy-johtajilta / good corporate government taseskolastiikalta. Ja pseudomaakunnat unohdetaan kasvukeskusten jo kohisten kasvaessa kansan syödessä luotoa. Miksei. Kaikkea muutakin on rajatta, miksi ei muka rahaa?

    Kustaa Vilkuna lipsautti radiossa että "Murre, niin nehän kansakoulu lakaisi tunkiolle." Jatkoksi sanoisin sittemmin lopunkin omasta maasta nouseen viisauden ja ilmaisun menneen samaa jatkokoulutukseen hakeutumisen hukkaputkiviemäriä vierasmaahan uussäätyläisyyden uhrirahoina -kuin rahanalaisilta kaskiviertäjilta. Polttotatuoiduilta.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  4. Seikkailija hän oli luonnoltaan, tuli retkillään nähneeksi monenmoista ja tehneeksi tieteellisiäkin havaintoja, mutta ennen kaikkea kirjoitti kokemastaan eloisasti. Petsamon matkalla hän sai Vuontisjärven Keinoniemessä kalakeittoa, johon laitetun kalan tuoreutta ei voinut moittia:

    "Se oli perattu rannassa, avattu, perkeet poistettu sukkelaan, ja suomustamatta, vesin huuhtomatta ja seisomatta se oli kiidätetty suoraan pataan."
    EG

    VastaaPoista
  5. "Sellaisella on aina hintansa". On.
    ottaen em. olosuhteet huomioon, niin Pälsin kuin Kivenkin kohdetapauksessa saattoi taustalla toimia patologinen aliravitsemustila - iski päälle koko erilaisten kroonisten puutostilojen spektrin jos kohta syyllisyyden saattelemana, jos oli krapula.
    tuo senttaaminen taas oli oma kulttinsa; käsikassoja oli kustantamoissa ja lehtitaloissa, muun muassa STT:llä, jossa bravuurinumero oli pääkirjoitussivujen yliöartikkeleiden kirjoittaminen. Luotetut kirjoittajat (ei nimiä, paitsi Siltari, Heinonen ym.), jotka taikoivat luomuksensa kiiruusti - joskus yhteistoimin - perjantai-iltapäivänä. Valmista tuli kas juuri ennen kassan sulkeutumista klo 16.00. ekstran nostamiseen. Kassan kautta Kosmokseen.

    VastaaPoista
  6. Juuri lukemaan vähän etuajassa oppineena natiaisena muistan vieläkin viisikymmentäluvun puolivälistä Pälsin puukkokirjan. Miksikö? Siksi, että sitä mainostettiin lastenkin ulottuvilla olleissa päivälehdissä epätavallisen näkyvästi. Itse kirjaa en silloin kyllä nähnyt.

    VastaaPoista
  7. Tämäkin oli kirjastossa, siis kassiin. Ensivaikutelma: onko tämä esite. Toinen: aikakauslehtitaitto ja huonoa typografiaa. Visuaalista erikoisuudentavoittelua ilman juonta. Ymmärtämätön kirjantekijä. Ei jatkoon, en jaksa lukea kirjaa jossa on kaksi palstaa sivulla ja muistuttaa vuosikertomusta välinostoineen. Oli sisältö kuinka hyvää tahansa. Amatöörit.

    VastaaPoista