Sivun näyttöjä yhteensä

27. helmikuuta 2017

Maisema






Fobia, pakonomainen kauhu, on vaikea parantaa. Olen nähnyt tyyniä ja hallittuja aikuisia, jotka joutuvat aivan suunniltaan, kun huomaavat pihan sepelillä käärmeen, täällä meillä tyypillisesti rantakäärmeen, joka on vaaraton ja helposti tunnistettava.

Hämähäkki aiheuttaa toisissa tyypillisesti lievempiä tunteita, mutta silti kauhun värähtelyjä. Pilapiirrokseksi on korotettu keittiön tikkaille karkaava ihminen – piirroksissa nainen – joka pakenee lattialla vilahtanutta kotihiirtä.

Edward O. Wilson karsii biologian kaatopaikkakäsitettä ”vaisto”. Kun hän aloitti Harvardissa professorina, kaikki johtui vaistoista. Samaan aikaan psykologiassa oli vallalla eräänlainen fysiikka, ehdollisiin reflekseihin vahvasti tukeutuva behaviorismi. Mieli on kuin kaivo. Kun kaivoon pudottaa kissan, tiedettä kiinnosti loiskauksen korkeuden mittaaminen.

Esimerkki on keksitty korostamaan, ettei tutkimusta voi jättää tutkijoille. Mitä tutkitaan ja mihin tutkimus rajoitetaan, se ei ole mitenkään selvä asia. Esimerkissä valotetaan myös tunteita. Monen mielestä eläinten kiusaaminen edistyksen nimissä ei ole edistystä.

Sitten tuli aika, jolloin mikään ei johtunut vaistoista eikä sellaisia vaistoja ehkä ollut olemassakaan. Oli vain molekyylejä ja niiden sidoksia.

Tuo ajatuskuvio hajosi. Yksi yllättävä ilmiö oli epigenetiikka. Saman geneettisen informaation sisältävät solut voivat erilaistua esimerkiksi ulkoisen tekijän vuoksi. Hankittu ominaisuus voikin periytyä.

Tämä johdanto muuten sisältää vakavan muistutuksen perimän sorkkimisesta, joka on kova kysymys lääketieteen ohella muun muassa viljanjalostuksessa. Todistettavasti perimän keinotekoinen muuttaminen ei ole ”mekanistinen” teko eli toimi, jonka lopputuloksen voisi laskea luotettavasti.

Jo sotien jälkeen ryhdyttiin listaamaan vakioita, jotka näyttäisivät olevan voimassa aivan kaikissa ihmisyhteisöissä, nyt ja historiassa. Niitä on. Puhuttu kieli. Tulen käyttö. Pelleily eli vitsailu. Kertominen. Musiikki. Uskonto eli jokin käsitys näkymättömistä voimista. Ja niin edelleen.

Musiikista – uskottavasti eräitä ainakin 30 000 vanhoja reijitettyjä luita pidetään huiluina, ja sittenhän on laulaminen.

Wilson ottaa asiakseen huomauttaa, että monet fobiat ovat erittäin ymmärrettäviä keräilijäkulttuurien kannalta. Koti-Afrikassa maassa kiemurtelevaan tai kuudella jalalla mönkivään olioon on syytä kiinnittää huomiota. Jyrkänne eli korkea paikka suorastaan edellyttää toimintaa ennen kuin asiaa ehtii tietoisesti ajatella. Ahtaan paikan kammo on savanniasukkaita ajatellen ymmärrettävä.

”Luolamiehet” ovat ihmislajinkehityksessä aika myöhäisiä. Näkemissäni asutuissa luolissa on väljyyttä oikein mukavasti. Mielenkiintoisesti kaikkein hienoimmat maalaukset löytyvät pelottavista paikoista, onkaloista ja nurkkauksista, jotka ovat varmasti olleet vaativia. Eiköhän sellaisissa paikoissa ilmakin ala loppua nopeasti.

Samalta ajattelulinjalta Wilson esittää hiukan ilkikurisesti, että laajoissa kyselytutkimuksissa myös äärimmäisen rationaalisina itseään pitävät vastaajat, jotka viis veisaavat ihmislajin vahaisvaiheesta, olivat samaa mieltä suuren enemmistön kanssa.

Jutun kuvassa on oma valintani, joka on enemmistöläinen. Näkymä on Savosta juuri siitä, mihin rakennutin talon, paikallisen käsityksen mukaan hiukan oudosti. Kuinka sitä nyt kesämökki kiven selälle?

Tuo useiden ihannemaisema on ympäristöstään jonkin verran kohoava eli siis näköalaa avaava paikka, jonka edessä on niitty tai puisto (suomalaisittain sopivan harva metsä) ja sitten näkymä vesille.

Lehti-ilmoitusten mukaan merinäköala nostaa asunnon hintapyyntöä Helsingissäkin ja tuo toisaalta mieleen, että tamperelaiset olivat alkuvaiheessa hiukan äkkipikaisia rakentaessaan kaupunkia siihen kosken ympärille kohonneidentehtaiden viereen. Tosin Pyynikki on vetänyt vauraampia asukkaita jo sata vuotta – ja sitten on Pispala, joka on monin kohdin uskomattoman kaunis.

Pastoraali-topos liitetään tavallisesti antiikin Kreikkaan ja jokimaisema Jokilaaksojen kulttuureihin.

Kukaties tuossa biologin ajatuksessa on perää. Jospa mieltymyksemme onkin sata tuhatta vuotta vanhempaa perua?

Varhaiskantaisiämme ja esiäitejämme ajatellen tuollainen idylli tarjosi mahdollisuuden saaliin tai vihollisen silmälläpitoon ja edisti pakoon pötkimistä.

Itse kehuskelen mielelläni, että tuo Savon paikka, joka on teknisesti saari, vaikka sinne pääsee autolla, ei viittaa Jatkosodan ”Saimaan saarille” -aatteeseen, vaan että se on Riitamaata, josta kirjoitin aikoinani laajasti runoissani. Se on reitti Savosta Karjalaan, ja seudun pääelinkeino on ollut herrojen pakoileminen.

Milloin kulki veronkantajaa, milloin sotaväkeen ottajaa. Aina oltiin kimpussa. Tuon Riitamaan rakennusperinnekin viittaa siihen, että ajatuksena oli päästä livahtamaan toiselle puolelle rajaa. Karjala liittyi jollain tavalla Venäjään tai Novgorodiin, Savo taas Ruotsiin.

Ajatus ei ole hakemalla haettu. Siinä ihan lähellä, norppien kotivesillä, on valtakunnanrajoja tiheässä. Pähkinäsaaren rauhan rajan lisäksi raja teki omituisen mutkan Turun rauhan 1743 jälkeen. Venäläiset katsoivat oikeaksi ottaa Olavinlinnan haltuunsa, mutta sieltä alkavan Haukiveden pohjoisosa jäi Ruotsille.

Tullivalvonnasta ja muusta tärkeästä huolehti siihen virkaan nimitetty rajaratsastaja, joka kulki Haminaan ja takaisin.

17 kommenttia:

  1. Tuore tutkimus Harvardin liepeiltä todisti, että kolmesta fobian parannuskeinosta yksi oli selvästi paras.
    Keinot olivat psykoterapia, psykoterapia lääkkeen kanssa ja rahalla poisehdollistaminen.
    Paras ja pysyvin tulos saatiin, kun altistuminen ja poisherkistyminen palkittiin pienehköllä rahapalkkiolla (50 - 100$).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TiN-pinnoitettu poppatiedemiessunnuntaina, 05 maaliskuuta, 2017

      Mikä summa saisi psykiatriaan viehättyneen diletantin lopettamaan ränkkyämisensä ja nirppanokkansa kääntymään poispäin selvän kotirauhan rikkomiselta?

      Kaksi euroa? Kolme?

      Aina kun eräät Amerikkalaista Alkomahollia imevät mielipuolet käyvät nenille niin mun Levikset Repee, (Sini Sabotage).

      AA-tuttilasta, lutkuttajat.

      Poista
  2. Onko tuo kanakoirien lintujen "seisonta" myös tätä epigenetiikkaa?

    VastaaPoista
  3. Helppoa oli fobian poisto juuri tulleessa Prisman Muisti-ohjelmassa, joka on vielä Areenassa: http://areena.yle.fi/1-3551596

    VastaaPoista
  4. On muuan refleksi,jonka olemassaoloa ihmettelen, nimittäin pienehkön, pöydältä putoavan esineen kiinninappaamisrefleksi kättä apuna käyttäen. Millaisen esineen maahan tipahtamisen ja mahdollisesti särkyvän esineen kiinninappaamiseen tälläinen refleksi on tarpeen esimerkiksi luolamiehelle, ja onkokaan refleksi tuolloin vielä ollut kehittynytkään... Että tämmöistä syvällistä ajattelua...
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se metsästäjän jobissa, tuhohyönteisen tai myrkkykäärmeen nappaamisessa most. Lännen nopeimmat ja tarkimmat vetäjät olivat kehittäneet ampumataitonsa osuakseen karjaa uhkaaviin käärmeisiin.
      Pikaistuksissa vedettiin sitten ase esiin muutenkin.

      Poista
    2. Alkuapina kiipeilee puissa ja tavoittelee hedelmiä. Jos on niin näppärä, että nappaa äkisti pikku töytäisystä irtoavan kypsän hedelmän ilmasta, ei tarvitse kiivetä maahan sitä hakemaan, ja välttyy siellä vaanivilta pedoilta. Voi hyvin olla kädellisille aikaisin kehittynyt refleksi tuo.

      Poista
    3. Eiköhän tuo olisi avuksi myös horjahtaessa, kiireesti vain lähimpään oksaan, käteen, oljenkorteen tai muuhun apuun tarttuen henkensä pelastaen.

      Poista
    4. Sitä kutsutaan reaktioksi. Se ei ole refleksi. Voisi sanoa refleksinomainen, enintänsä.

      Poista
  5. Hesarissa oli juttu, miksi Suomessa pelätään susia vaikka Australiassa paljon yleisempää ja vaarallisempaa krokotiilia ei: http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005102735.html

    Saa sitä todella ihmetellä sen lisäksi, kuinka luonnon puolestapuhujia muutenkin lynkkauksella uhataan. Tai viherpiipertäjiksi vihapalstoilla räksytetään.

    Vaikka selkeät tilastot tuottavat vertailumateriaalia siitä, kuinka telomme lajitovereitamme konevoimin joka päivä liikenteessä (tuhansin muin keinoin myös), mutta suden tappamasta ihmisestä on aikaa 135 vuotta, niin asia lienee niin, ettemme osaa itsekään autoja oikeasti pelätä sen enempää kuin tielle töytäävä luonnon eläin, jonka pelkoperimään ei auto kuulu.

    Susipelko ei edes järkeilyllä (opiskelemalla) kaikilta katoa, eivätkä kaikki edes halua ymmärtää luonnon monimuotoisuudesta muutenkaan mitään. Tiukassa istuu harhaluulo oman lajimme tärkeydestä vaikka mitään todella hyvää ja kestävää kehitystä emme ole luonnolle koskaan tuottaneet. Ns. biotalouden aikakausi elettiin pois, kun tulella keksimme ruokia kypsentämään ruveta.

    Konevoiman luonnottomuuden takia ihminenkin siis hyväksyy nurisematta murhavälineensä avulla suoritetut päivittäiset tapot, mutta metsien pedot, jotka vähiten kaikesta taloudellisesti mitattavissa olevasta ovat ihmiseltä mitään vailla, saavat kärsiä tästä primitiiviperimän voimakkuudesta hamaan viimeiseen hännänheilaukseensa saakka.

    Mökilläni ovat kyykäärmeet pihaeläiminä ja vakioseurattavina kesäisin. Kerrassaan kiehtovia eläimiä. Kerran ovat purreet koiraa koipeen joka parin päivän kipuilulla selvisi siitä helposti. Itseäni kyy puri viime kesänä ukkovarpaaseen, mutta isompi kutina ja kirvely aiheutui kimalaisen pistosta mansikkamaalla kuin kyyn puremasta. Myrkyn vaikuttavuus lienee henkilökohtainen ominaisuus, tai kyy ei viitsinyt koko latinkiaan puraisuunsa tuhlata. Kyyt saavat tästä hienovaraisesta huomautuksestaan silti jatkossakin halkopinojeni pressujen päällä aurinkoa ottaa ja luikerrella missä niistä mukavalta tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vastaava kokemus kyynpuremasta. Ensin ajattelin, että pikku kirpaisusta ei seuraa mitään ja vasta kotiin palattuani aloin ihmetellä toisen käden turvotusta, joka tosin hieman kipuili mielestäni lähinnä turvotuksen aiheuttamasta kiristyksestä johtuen. Yön yli nukuttuani sekin hävisi vähitellen.

      Poista
    2. Tossa torin markettimöhkäleen etuovilla leikin päiten liikunnan puutteessa ollut vuoden vanha kommee scheefferiuros kuntoleikitettiin jonkin verran ja nehän on semmosia reuhjakkeita että jos ne on ollu puutteessa niin osaavallekin on remmintäysi siinä. Kaveri ossaa, kyllä minäkin vaikka en yhtä pätevä olekaan.

      No siinä bändillinen somaliiton sosiaalisosialistisen käskemiskunnon harjoittelijoita osoitteli sormella silmät suitsirenkaina.

      Kyllä ne luvanvaraisia on oltava. Pidettävä kytkettynä.

      Se on näin.

      Poista
    3. Tarkoitin tuliaseita, se jäi näkymättä. En koiria enkä herttaisia perheitä joilla on arkuus suuria koiria kohtaan. Paitsi että koira jolla on koulutus on oltava selvästi hallinnassa, toki on selvää että talutin on kätevä vaikkei koira siitä muuksi muutu. Vitsailevainen on joskus, koirakumppani jolla on enemmän järkeä kuin insinöörillä kasvimaalla.

      Poista
  6. Pakoon pötkimisestä tuli mieleeni juuri näkemäni uusi teoria unien funktiosta. Ne ovat kuulemma pakenemisharjoituksia. Jonkinlaisia mielikuvaharjoituksia, joiden materiaali kerätään päivällä nähdystä. Unet siis auttoivat metsästäjä-keräilijää pakenemaan silloin, kun se piti tehdä päistikkaa. Ajatus sopii oikein hyvin ainakin niihin uniin, joita itse tapaan nähdä. Aina joudun tilanteeseen, jossa on paettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samankaltaista päiväelämän tilanteiden käsittelyä olen huomannut myös, tosin en pakenemista, vaan työelämän ja ihmissuhteiden käsittelyä unissa. Henkilöt ja tilanteetkin voivat muuttua toisiksi unen todellisuudessa, mutta selvästi prosessoin arkipäivän ongelmatilanteita unissani.

      Poista
  7. Käärmefobian kaltaisissa ilmiöissä ei todellakaan ole kysymys mistään "vaistosta". Vaan siitä ,että aikoinaan satunnaisesti muita pelokkaammat ja varovaiset yksilöt selviytyivät jatkamaan sukua ja ilmiö runsastui valintapaineessa.
    Erikoinen kuriositeetti, että Karl Popper -yhteiskuntafilosofi ja tietoteoreetikko- väitti "Avoimessa yhteiskunnassaan" lasten käärmepelon olevan opittua. Monilla on kiusaus nähdä luonnonilmiöissä tukea omille teorioilleen.

    VastaaPoista
  8. Rainer Knapasin (2015) "Karjalan kunnailla" kannattaa lukea. Siitä saa hyvän kokonaiskuvan Karjalasta ja sen historiasta. Tietorikas teos!

    VastaaPoista