Sivun näyttöjä yhteensä

12. kesäkuuta 2011

Rehellinen työ




Kotona ei ainakaan estelty, kun tuli puhe kesätöistä. Ollin nopeimpia juoksemaan pakoon, kun äidinisä keräili väkeä esimerkiksi perunannostoon. Luulen ettei työturvallisuus ollut kehuttava, koska muistaakseni 14-kesäisenä tipahdin kaksi kerrosväliä pihan kivitaloa rakennettaessa. Tehtävänä oli kantaa naulaisia betonilaudan pätkiä ylös alas tikkaita, joissa ei ollut kaiteita.

Miesmuoti edellytti kesätöitä. Niistä sai palkkaa, jolla voi ostaa pöytäviinaa. Olin rakennustyömaalla, mutta viinanjuonti jäi, kun reipas ensiyritys todisti oikeaksi painovoimalain. Mikä menee alas, tulee ylös.

Yhden tätini perhe oli asettunut pysyvästi Rovaniemelle. Tädinmies, metsänhoitaja, järjesti kahtena kesänä työtä. Kohtelu oli niin höyliä, että pääsin tukkikämpällä vietetyn viikon jälkeen lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi heille Porokadulle nukkumaan aivan lakanoiden väliin. Oli se juhlaa.

Sodankylän Moskuvaara olli kuin etäinen taivaankappale, vaikka Lapissa olin kyllä kulkenut, tunturissa. Tämä oli metsä-Lappia. Perinpohjaisen linja-autokyydin jälkeen mentiin lossilla, ja taimia istutettaessa nukuimme teltassa. Lähimpään taloon, jonka aitassa pidettiin eräänlaista kauppaan, ei tosin ollut kuin kymmenen kilometriä. Pelkään että elimme limpulla ja voilla.

Muut istuttajat olivat paikallista väkeä. Työ oli raskaan puoleista ja palkka maksettiin istutettujen männyntaimien mukaan.

Olisi kiinnostava tietää, onko maailma muuttunut. Muistan tarkasti, että kolme tulevaa työmiestä ja yksi lukiolainen tulivat toimeen täysin mutkattomasti ja ilman irvistelyjä. Minä hyödyin heidän osaamisestaan ja ruumiinvoimistaan ja opetin heille vastavuoroisesti ruokottomia vitsejä ja rivoja lauluja.

Toisena kesänä – vai oliko se ehkä sama kesä – olin mehänhoitaja Timosen ja mehtäteknikko Miikkulaisen apumiehenä Rovaniemen maalaiskunnan Oikaraisessa. Ensin oli kevyttä työtä lattapoikana, kun metsään punnittiin linjat ja taakuttamisen jälkeen oli vesurilla vedeltävä nurin näkemäesteeksi jääneet puut. Ainoa työkalu oli vesuri, mutta kyllä sillä kaatui nelituumainenkin näre, kun aikansa kalkutti. Joku päivä linjoja kävi katsomassa pari lähitalojen isäntää. Katsoin silmiäni uskomatta, miten lihava ja helposti hengästyvä mehänomistaja löi kahdella iskulla reiden vahvuisen koivun nurin. Tuli mieleen, että tuota joutuu harjoittelemaan kymmenen tuhatta kertaa. Metsäteknikolta opin, ettei näreen oksan katkaisemiseen tarvitse työkalua. Muutaman sormen vahvuinen oksa katkeaa ohuen kepin iskulla, jos osaa lyödä melkein oksan suuntaisesti, ja napakasti.

Tuossakin kämpässä kummitteli ja sielläkin oli tapettu mies. Olin siellä öitä myös yksin, kun tolkun miehet olivat asioilla maalikylässä. Ovi aukesi haasta ja lattialta kuului selvästi askeleita. Saattoi hirvittääkin, mutta ei kyllä itku päässyt. Kämpällä pistäytyneet pitivät ilmiötä itsestään selvänä ja arvelivat, että antaapa kummitella, mutta kun eräällä toisella kämpällä oli vihainen henkiolento, joka paiskoi esineitä pitkin seiniä.

Poltergeistista puhuttua kerroin Järventauksen ja Paulaharjun kirjoista lukemiani tarinoita. Suosiota saavutti kolttien kertomus itsensä pirulle myyneestä papista, joka söi noidanhampaallaan itsensä ylös haudasta kerran toisensa jälkeen, kunnes lapinmiehet keksivät haudata hänet mahalleen.

Tapaus tuli mieleen, kun kävin katsomassa Pielppajärven kirkkoa Inarissa. Että täälläköhän se noitapappi edelleen jyrsii itseään kohti maan keskipistettä.

Lapin virkamiehet olivat omaa lajiaan. Kuulin kaikenlaisia tarinoita Sunkusta (Sundqvist), Willamosta, Walleniuksesta ja itsestään A.E. Järvisestä, joka vielä eli. Olin lukenut hänen kirjansa, joten kävin pyhän kunnioituksen vallassa katsomassa taloa, jossa hän asui tai oli asunut. Toinen pohjattoman kunnioitukseni kohde oli eläinlääkäri Yrjö Kokko, jonka Ungelon torpassa kerran kävinkin hänen kuoltuaan. – Hoidimme erinäisten kirjailijoiden kuolinpesiä  niin että kävin jopa Ilmari Kiannon asunnolla Mariankadulla ennen ja jälkeen hänen kuolemansa. Siinä perukirjassa oli tekemistä, vaikka varoja ei ollut, velkaa kustantajalle taas sitäkin enemmän.

Kansakoulu, kesätyöt, armeija. Onko siinä jumalaton johdatus, että nämä kolme järjestelmää, joissa nuoret miehet oppivat kantapään kautta arvostamaan monenlaista osaamista ja ymmärtämään erilaisuutta, ovat muisto vain?


12 kommenttia:

  1. Juttusi on hyvä. (Niin kuin aina.) Mutta tämä ei täsmää: " ... Minä hyödyin heidän osaamisestaan ja ruumiinvoimistaan ja opetin heille vastavuoroisesti ruokottomia vitsejä ja rivoja lauluja. ... " Hekö eivät muka ruokottomuuksia osanneet? Anna mun nauraa. (Nauraa vähän aikaa.) Itsekin olen ollut poikasena savotoilla jossa käsitys RIVOUDESTA (puhumattakaan säädyllisestä sukupuolielämästä) on ihan toista, kuin Oppikoulussa. (Enkä minä kamalan ujo, tai tietämätön ihminen ole ollut, koskaan.) Mutta kyllä nuo kanssakumppanini minut yhtä mittaa yllättivät, sanavalinnoillaan ... ehkä he olivat saaneet äidinmaidossaan jotain dopingia? Tai nähneet jotain, jota porvarispoika ei näe, vaikka kuinka yrittää kurkkia, mitä tapahtuu todella?

    VastaaPoista
  2. Ovatko nämä muistelot Noitaympyrän vuosikymmeltä?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/10_kirjaa_rahasta

    Vaihtaisin mielelläni nykyajan Veikko Huovisen Hamsteriaikaan.

    VastaaPoista
  3. Rovaniemeläisenä (v:sta 1976) kiitän Lordia edeltävästä pätkästä rillumareitä.

    Muutampia noista tarinoista tuntevana ja Karvaselän kämpässä useasti yöpyneenä allekirjoitan poltergeist-havainnon (jonka psykiatrina taas tiedän faabeliksi, johon kannattee uskoa):

    http://anttiliikkanen.blogs.fi "Ampukaa, saatana".

    Muistelus ei maininnut kahta asiaa: miten kävi Tupella (noloa tietenkin suosittiin?) ja miten ventissä (montako tiliä meni?).

    Näitä on merkittävä ylös, joten kiitos!

    VastaaPoista
  4. Multa on joskus kysytty, missä olin kesätöissä. En missään, kun ei päivätöiltä kerinny.

    VastaaPoista
  5. JK,
    tarinaasi lukiessa tuli ikäisellesi vanhan liiton miehelle melkein tippa silmään. Niin tuttua, niin tuttua!
    Anonyymin kanssa olen kyllä aika lailla samaa mieltä rivouksien taitajista.
    Kun "Juhannustanssit" ilmestyi huomasin osaavani kaikki sen jumalanpilkkakohdat jo valmiiksi ulkoa. Olin kuullut nuo Jeesuksen oikaisut Gentesaretinjärven ympärijuoksussa paikallisella taksikopilla jo ajat sitten. Vanhasta kansanperinteestähän siinä oli kysymys, ei kirjailijan mielikuvituksesta.

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  6. Raskas kahdenkäden vesuri katkaisee kerralla jopa 7-8 senttisen puun, joten voi uskoa että kahdella tarkalla lyönnillä "reidenvahvuinen" katkeaa. Yhdenkädenvesuri, raskas sellainen, kykenee lähes samaan jos lyöjä on tosimies.

    Minun metsästä kun oli varastettu joulukuusi, pystyin kantoa tarkastelemalla profiloimaan varkaan: Kunnon oikea suomalainen mies, työhön tottunut, mutta nyt varkauteen hairahtunut kylläkin. Nimi voisi olla Pena tai Mara, mieluiten Pena (nimi muutettu). Jos joulukuusen olisi varastanut joku kaupunkilaisvävy, vaikkapa Aki-Petteri (nimi muutettu), olisi sen kyllä kannosta voinut lukea selväkielisesti.
    Kuusi oli siis lyöty poikki kerralla, yhdellä iskulla, samassa mielentilassa kuin keihäs on lentänyt olympiavoittoon lukemattomia kertoja Suomen urheiluhistoriassa...

    VastaaPoista
  7. Niin.

    Nuoruudessa tehdyt "ihan oikeat työt" ovat monella tapaa tärkeitä vielä silloinkin kun on jo herran paskaan astuttu. Näkökulma elämän eri nurkkiin laajentuu ja joissakin seurassa saa enemmän painotusta sanomisilleen jos on muutakin liikuttanut kuin kynää ja hiirtä.

    Täällä paikallisessa Lidlissä saatan usein nähdä iso Masan eli Saarikankaan. Silloin aina muistan miten yli parikymmentä vuotta sitten kulttuuritalon luennoitsijana hän kertoili olleensa tekemässä rakennukseen kattoa.

    Arvostukseni häneen nousi heti kun mies on oikein ryskätöitäkin tehnyt, eikä vaan telakkaa johtanut.

    VastaaPoista
  8. Lapsuus kului kerrostaloasunnossa ja jos oikein muistan, vietti suurin osa ikäisistäni taloyhtiön lapsista kesänsä sukulaisten luona maatiloilla.
    Vaikka monella kesämökki olikin.
    Pientä maksua vastaan tarjottiin sokerijuurikaspellon kitkemistä ja puutarhan hoitoa. Täysin ilmaiseksi, suurta ihmetystä tuntien, tuli luotua lannat sikalasta ja navetasta, seuraten siemennyksiä ja syntymiä teurastuksineen.

    Antoisinta oli maatalon ruoka ja tuoksut. Kotiin vietäväksi oli kermaa, ruisleipää ja teuraslihaa. Jostain 300 kappaleen yöllisestä rapusaaliista riitti satakunta kappaletta vanhemmille vietäväksi joka sunnuntai.
    Heinäpelloilla aika kului leikaten ja heinäladossa heinäkäytäviä tehden. Eräs lapsista pilasi ulkonäkönsä lopun iäksi torajyviä syötyään. Siitä tuli kuitenkin hyvä sienestäjä, koska silmäluomet tuhoutuivat.
    Tuli opittua traktorilla ajamaan, hevosta ohjastamaan ja koneita käyttämään. Ja teurastamaan. Vieläkin suurta herkkuani on tuore veri, jossa suolaa, pippuria ja paistettua sipulia.
    Tuli opittua nöyryyttä, maalaistalon käytöstapoja ja oppi arvostamaan työntekoa, koska juuri siellä näki ja tunsi työnsä tuloksen nopeammin kuin googlaamalla.

    VastaaPoista
  9. Kerrotaan että, kun eversti Willamo saapui jonnekin rajavartioston majalle tarkastukselle, niin sotilaat olivat pihalla rivissä ja huomiota huudettiin esittelyä varten. Samassa pihapiirissä istui joiden pöllien päällä muutamia lappalaisia hatunreuhkat korvilla. Willamo sanoi äijille, että huomio kuuluu myös teille. Olihan sitä noustava ylös tervehtimään, kun kerran sanottiin.

    VastaaPoista
  10. Pentuna oli energiaa niin
    että kihistiin, jos ei tekemistä löytynyt,
    mitä tahansa.

    Jostain naapuriyhtiöstä kävi mies
    pesemässä kuplaansa meidän yhtiön pihalla.
    Sitä katseltiin ja olihan se mahtavaa kun
    apu kelpasi, vahaamiseen.
    Se homma meni kyllä pilalle sillä
    että kaveri antoi vähän rahaa.
    Koki kaiketi velvollisuudeksi.
    Seuraavana kertana ei sitten tarvinnutkaan
    muita siihen.
    Olihan se raha arvossaan silloin...

    Kesätyöt on perinteisesti kiven alla,
    ainakin 60-luvulla ja
    penskojen toteaman mukaan pitkälti vieläkin.
    Ilman suhteita huonoa.

    Itse lähdin, jo kielenkin takia, Ruotsiin.
    Ainoa mahdollisuus,
    ja erinomainen valinta.

    Suosittelen.
    Mitä tahansa maata,
    minne rahkeet riittää.

    VastaaPoista
  11. Hyvä kirjoitus, mahtavat kommentoijat. Ei syytä ihmetellä tämän blogistin suosiota.

    Kari K

    VastaaPoista