Sivun näyttöjä yhteensä

17. kesäkuuta 2011

Mitä, ei mökille?




Voi olla, että omaishoitajan toimeni estää tänä kesänä mökkimatkat, kun molemmat ovat yli viiden tunnin ajomatkan päässä, toinen vaimon ja sisarusten, toinen nyt vanhemman poikani hallitsema.

En aio enää kantaa vettä järvestä ainakaan kahdella ämpärillä etenkään kovin korkealle. Se juna meni jo. Onhan paikoissa juokseva vesi, jos se nyt suostuu juoksemaan.

Kesämökki symboloi suomalaisen liberalismin nousua ja tuhoa. Käytän tässä sanaa liberalismi lähinnä sen amerikkalaisessa merkityksessä, joka on tosin lähtöisin Englannista mutta siellä hiukan saastunut poliittisesti.

Liberalismin perinteisiä arvoja oli halu antaa toisten ihmisten olla rauhassa ja odottaa toiveikkaasti, etteivät toiset sitten puolestaan änkeäisi ihan silmille. Minua miellyttää sellainen maailma, jossa lihava mies voi istua kannon päässä tupakoimassa ja virvoittaa mieltään esimerkiksi tikkuviinalla,  ja paikalle tuleva puolituttu ei ota puheeksi turmiollisia elämäntapoja, vaan sanoo esimerkiksi että hyvää päivää ja hauska nähdä ja on noita ilmojakin.

Sekä pitsikoristehuviloiden aikaan että nykyisin suursuvut tai sankat tuttavajoukot kerääntyvät kesänviettoon. Osa omista huviloista on muutettu vaivihkaa rangaistussiirtoloiksi, joihin pakotetaan sukulaispoikia korjaamaan laituria tai laatimaan mielettömiä kukkapenkkejä somerikkoon, jossa mikään puolukkaa kummallisempi ei kasva. Ja naiset ja lapset risusavottaan, sillä eihän niitä rahoja panna kalliisiin halkoihin, kun tikut ja kepit ja etenkin kävyt palavat niin hyvin…

Haluan olla yksin. Yksinäisyydestä minulla on kokemusta. Sitä en halua. Englannin kieli osoittaa eron, alone – loneliness. Yksinolon voi aina keskeyttää.

Se kesämökkikulttuuri, joka käynnistyi varsinaisesti 1950-luvulla, oli liberaalia elämää. Mökki saattoi olla ahdas ja hutera koppi, mukavuudet kapokkipatjoja ja armeijan huopia ja rikkaimmilla iltavalaistuksena ehkä Aladdin tai sitten Tilley, koska sähköä nyt ei tietenkään ollut, saati puhelinta.

En haikaile mennyttä maailmaa, en edistä vihreää aatetta enkä halua olla elämäntapaintiaani. Muistutan vain, että noin 30 vuotta Suomessa oli keskiluokkaa ja alempaa keskiluokkaa, joka arvosti sitä, että sai olla omissa, toisarvoisissa puuhissaan ilman työnjohtajia, esimiehiä, pääkirjoituksia ja STT:n uutisia.

”Järjestelmä tarpeeksi on mua lypsänyt – / luulen että aika alkaa olla kypsä nyt. / Tulkaa, viekää sitten vaikka tuhkat pesästä, / mut minä nautin kesästä!”

Ruotsissa mökkeilyn tapa levisi jo ennen sotia. Meillä tämä saattoi liittyä jollain tavalla myös sotaan. Kesämökki oli vähän kuin korsu ilman kersanttia ja vartiovuoroja. Maito haettiin talosta ja ehkä perunatkin. Ahven ja lahna olivat oivallisen ruokakalan maineessa. Katiskan ja verkkojen lisäksi madotettiin jopa pitkääsiimaa, eikä kalastusmaksuja maksettu, paitsi ehkä pakon edessä.

Mökit olivat perheitten paikkoja. Niillä ei yleensä ryypiskelty. Maalaisväki ja kaupunkien keskiluokka oli 1960-luvun loppuun asti niin raitista, ettei taida olla teollisessa maailmassa vertauskohtaa. Juopoilla ei ollut mökkejä.

Herrasväen puolella oli toki ”Taikavuori”-perinne. Thomas Mannin romaanissa laitos on parantola, mutta olen käynyt muutamassa paikassa, johon herrasväet kokoontuivat juomaan vesiä, kuuntelemaan puistokonsertteja ja pelaamaan korttia. Suomessa sellaista oli Hangossa, Naantalissa ja Ikaalisissa ja ennen kaikkea iisalmen seudulla Runnilla, joka lienee toiminnassa mutta sivuutti suuruuden aikansa 1930-luvulle tultaessa.

Me, entinen liberaali keskiluokka, arvostimme suuresti sitäkin, ettei mökillä tarvinnut pukeutua. Sinnehän vietiin huonoksi menneitä vaatteita, joita vedeltiin niskaan tarpeen mukaan.

Ajatukseni kakkosasunnosta taisi tulla selväksi – porealtaista ja koneellisesta ilmastoinnista kesähuviloilla. Ei, kautta John Stuart Millin!

15 kommenttia:

  1. alone – loneliness

    Kesämökki on alle puberteetti-ikäisille, muille se on (rangaistus)siirtola. Kaikki, mitä kun olin 4-12 vanha, ja tapahtui, tapahtui minulle. Se siinä oli ovelinta. Aamulla odotti että aurinko lämmittää minua, päivällä minulla oli variksensaappaat jalassa, elokuuiltoina luin öljylampun valossa Rymy-Eetua. Järvessä oli kaloja. Ongin niitä. Jos halusi metsään, menin, sitten tulin sieltä pois. Karviaisetkin kypsyivät... vaikka välillä tuntui, että ne eivät kypsy ikinä. Sen jälkeen tulikin syksy. (Ja koulu.) Ja Antonovkat, jotka ovat omena pomena pommeja. (Kuten koulukin.)

    VastaaPoista
  2. "Minua miellyttää sellainen maailma, jossa lihava mies voi istua kannon päässä tupakoimassa ja virvoittaa mieltään esimerkiksi tikkuviinalla, ja paikalle tuleva puolituttu ei ota puheeksi turmiollisia elämäntapoja, vaan sanoo esimerkiksi että hyvää päivää ja hauska nähdä ja on noita ilmojakin."

    Pekka Puska on ansiokkaasti ryöstänyt tällaisen maailman meiltä suomalaisilta. Hänelle mitali siitä.

    VastaaPoista
  3. Pekka Puska on sankari. On suuri saavutus, että tutkijat ovat voineet kertoa ja valtion rahoilla tiedottaa, mitä terveydellisiä riskejä on olemassa liittyen elämäntapoihin. Ei kai tiedon kertominen voi olla kuin oikein?

    Toinen asia ovat elämäntapa- ja terveys"fasistit" eli lähimmäisemme, jotka haluavata kertoa miten, sinun ja minun tulisi elää. Se ei ole Puskan ja kumpp. vika. Heitä on aina ollut ja aina oleva. Ei ole tutkijoiden ja kansanvalistajien vika, jos jotkut ihmiset haluavat määrätä muita.

    Toki on syytä pohtia, missä on valtiovallan puuttumisen raja eri elämäntapoihin puuttumisen suhteen. Tällä hetkellä on huumausaineiden käyttökin teoriassa kiellettyä (=rangaistavaa), viinaa saa aikuinen juoda melko vapaasti, jos häiritse muita. Tupakan polttoa on rajoitettu eri tavoin, mikä on mielestäni perusteltua, koska kyseessä on vaarallinen myrkky. Käsittääkseni kuitenkin suomalainen saa syödä ja juoda vapaasti nmitä vaan, mitä häön pystyy itselleen hankkimaan.

    Terveys"fasisimin" kritiikki kohdistuu siis minusta usein vääriin kohteisiin. Oikea kohde on se lähimmäinen, joka sössöttää siinä vieressä, ei Puska. Ihminen on aina osannut tuomita ja neuvoa "ystävällisesti" muita.

    Kukkahattusetä, joka ei enää viinaa juo ja viimeisen tupakinkin on polttanut.

    VastaaPoista
  4. Minustakin mökki on verraton pakopaikka benthamilaisesta Panoptikonista. Kunpa mokkula ei toimisi niemessä tänäkään kesänä...

    VastaaPoista
  5. Ja hallitukset ovat kerta toisensa jälkeen riistäneet kaikilta alle 55-vuotiailta edes mahdollisuuden omistusasuntoon, saati sitten kesämökkiin. Tämä siksi, että valtionhallinto maksaa kaulusköyhälistölle (lue: virkamies) liian pientä valtionapua. Sillä ei syö edes tuetussa ruokailussa (kukahan käytännössä toimisi tukena?), ei hanki asuntoa, ei autoa...

    Ei omistusasuntoa. Ei kesämökkiä. Onneksi ei siis mitään, mistä perikunta riitelisi!

    VastaaPoista
  6. Kesämökit olivat aikoinaan keksintöjen näyteikkuna. Nykyisin ovat kiinalaisen kertakäyttöisen muovikrääsän näyteikkunoita.

    Nimismieskään ei laske enää pitkääsiimaa tai verkkoja. Kuulema kymmenkunta ruumista lilluu noin 10 metrin syvyydessä edes ja takaisin 5 kilometrin matkalla. Ei niitä kiinni saa.
    Eikä tuulastajia ole aikoihin näkynytkään. Se siitä viinasta.

    Nyt kun ajattelevat matkanjärjestäjät eivät päästä kakaroita lentokoneisiin tai lomakohteisiin, ovat kakarat valloittaneet kesämökit. Hirveä kiljunta ja huuto raikaa: "Äiti, kastemato pissii", Äiti, sedällä näkyy kikkeli", Äiti, Mikko tippui huusin reiästä"..
    Ja kun itse haluaa nauttia hiljaisesta tuulesta lilluu järvessä paskanen vaippa ja ääni kuuluu kun kakarat piereskelevät ja pissivät kilpaa järveen.
    Naapurilla on kivikkoranta. Lapset eivät halua käydä ulkohuusissa. Ihmettelivät pitkään minne ne kakarat oikein kakkivat. Alkoivat puhdistaa rantaa kivistä hiekkarannaksi, kantaen kivet laiturinpohjaksi.
    Kakarat olivat keksineet nostaa kiven ylös ja kakkia sinne kuoppaan ja laittaa kiven takaisin.
    Voi sitä paskapaperin määrää ja hajua kun kiviä nostelivat.
    Tai no tunnustetaan. Minähän se noin tein vuosikymmeniä sitten. Muistot on kivoja.

    VastaaPoista
  7. Ja Porin-Matti saattoi olla ainoana lämmityslaitteena, jolla nyt pystyi kalakeittoakin keittämään. Elintason oikein noustessa saatiin kaasuliesi, jonka käyttö oli lapsilta tietysti ankarasti kielletty.

    VastaaPoista
  8. No joo - böndellä on talvella mukavampaa, kun saa olla yksin. Ja toisaalta ainakin Helsini on viihtyisämpi paikka kesäisin. Nytkin istun kaikessa rauhassa Juhani Ahon patsaan lähellä ja otan mollikkaa.

    http://ohinternet.com/Forever_alone

    VastaaPoista
  9. Kylpylätoimintaa, kyllä Ikaalisissa jo vuodesta 1884. Kerrotaan nyt, kun kerran mainitsitte, vähän lisääkin Ikaalisten kylpylätoiminnan alkuajoista: Kauppias Eränen avasi saunansa yhteyteen kylpylälaitoksen jo vuonna 1884 ja kylpylävieraita alkoi saapua ympäri Suomea, mutta käsitykseni mukaan erityisesti etelästä ja ruåtsinkielisiä. Rauhallisen pikkukauppalamiljöön lisäksi kylpylän erityinen vetonaula oli sininen savi, jota kaivettiin Kyröjärven pohjasta aivan kylpylälaitoksen läheltä.
    Aiheesta videolla;

    http://www.kylpylakaupunki.fi/index.php/fi/blog

    Kylpyläjakso löytyy esityskellolla 2:45 - 3:20.
    Terveisiä vaan, Veikko

    VastaaPoista
  10. Niin totta...

    työsiirtolahan siitä mökistä lähes väistämättä tulee, kertakaikkisen outo käytäntö. Ja sitten jos on varaa, niin sitä käytetään varustelukierteen välineenä, etten sanoisi tukialuksena.

    kuinka monia, satoja tuhansia ehkä, perhe- ja sukulaissuhteita onkaan mökillä tärvelty, kaikenlaisilla oudoilla odotuksilla, tarpeettomilla tavoitteilla.

    Tämä ikuinen ajatus siitä että sitten olisi kivaa kun tuo ja tuo olisi kunnossa, ja sitten kun vielä olisi sitä ja tätä (ja kumma kun kaikki on niin kireitä).

    Ei tule maailma niin valmiiksi että siitä valmiudesta kukaan onneaan ottaisi - parempi on, jos onnea odottelee, tyytyväisyyttä tavoittelee, istua kannonnokassa ja jutella joutavia, kirjoitella kirjavia.

    VastaaPoista
  11. Asumuksen ja ympariston hoito (tyoleirikö?);
    Ajelin Puolasta Suomeen itäisen Baltian kautta.
    Katelimme Daugavpilsin kesajuhlia, Peipsijarven rantoja, Narvaa, Sinimäea ja Jumindan niemeä aivan loppuun asti. -- Kummallista, miten ihmiset pitavat asumuksensa ja ymparistön hyvässä ja hienossa kunnossa; eivätkä valita työleiristä. Jos siella puhuu työleiristä, niin taitavat ymmartaa Siperian leireja. Kielitaidollani ei asiasta oikein saanut selvää, mutta nain oletan!

    Silloin kun elelivat sosialismin odotuksessa, silloin asumukset ja ymparistöt näyttivät tosi surkeilta. Kummastelin kun Virossa Jumindan niemen länsirannalla oli suuri määrä hyvin hoidettuja asumuksia; vaikuttivat kesäasumuksilta. Sieltä vois bliginpitajakin saada töitä!

    VastaaPoista
  12. Tulimme mökiltä kaupunkiin, kun naapurin tytär vihitään tarkoitukseensa huomenna.
    Omien harakanajatusten pohdinta käy laiturilla luonnikkaasti onkiessa, pitää vain noudattaa pälkäneläistohtorin ohjetta ja jättää mato pois koukusta, jos on tiukkaa asiaa mielessä.

    Se mies, joka on tyttäremme kera viihtynyt jo toistakymmentä vuotta, löysi Motonetin hyllyltä 100-metrisen pitkänsiiman! Tulee koettavaksi lähiviikkoina.

    Radio kertoi ilahduttavan uutisen: uuteen hallitukseen tulossa 18 ministeriä. Oikein, Katainen!

    Kesäterässä Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  13. Kesämökkikulttuurissa on paljon outoja ja järjen vastaisia piirteitä. Itse en ole löytänyt vielä syytä mökin hankintaan.
    Olisi mielenkiintoista nähdä tilasto kesämökeillä alkunsa saaneista avioeroista. Ne ovat hyviä paikkoja myös sukulaissuhteiden tärvelyyn.
    Jos vierailen tuttavien tai sukulaisten mökeillä viivyn korkeintaan kaksi tuntia ja vien ehdottomasti pullon viiniä tuliaisiksi. Olenkin aika suosittu henkilö mökkipiireissä.

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  14. Kun aamuharjoitus,
    minuutti peiliin tuijottamista,
    keskeytyy säännöllisesti yskänkohtaukseen kupungissa,
    kuinka se voisi toimia landellakaan.

    Jos tarpeelliseksi nähdään panostaa asumisen laatuun
    mökkielämän sijaan,
    lieveilmiöihin, sivu efektiin on hyvä varautua.

    Tarpeeksi palstaa niin että naapureista ei vaivaa
    ja mummon mökki ilman mukavuuksia.

    Ei kait sitä ihiminen muuta...

    VastaaPoista
  15. mökille voi myös ostaa työvoimaa, alkuasukkaat ovat sitä edullisempia mitä etemmäs mennään. viidelläkympillä saattaa saada neljän tunnin alkuasukkaan.

    VastaaPoista