Sivun näyttöjä yhteensä

18. kesäkuuta 2011

Kesämökki: vastaus




Kesämökki on ainoa, mikä meillä oli jäljellä luostarilaitoksesta.

Nimitin skiitaksi huvilan sivurakennusta, jossa kirjoitin kahdeksan kirjaa ja suomensin kahdeksantoista. Pöytä ja sänky, suoraan sahalaudasta seinään kiinnitetty kirjahylly ja suurenmoiset stereolaitteet, kaikki 1960-luvulta. LP-levyjä. Seinät kahdeksan tuuman hirttä.

Ehkä kelja olisi oikeampi nimitys. Mutta en ole ortodoksi. Sen yhdisti huvilaan lasikäytävä, kymmenen metrin äänilukko. Ette ole ennen nähneet noin pienessä hirsimökissä erkkeriä. Se kiinnitti tilan ympäristöön, luontoon.

Ehkä en ole koskaan viihtynyt missään aivan niin hyvin. Tarvitsin paikan, jossa olla poissa.

Joku (Gaston Bachelard) kirjoitti, että kuten ihmisessä, talossa on oltava kellari, alakerta ja ullakko. Suurellinen ajattelu kuuluu vinttiin. Kellaria, piilotajuntaa, ei ollut, mutta oli ranta. Vesistön nimi oli Saimaa. Ullakolla rahisivat paperit, orava ja lepakko, mutta myös tikka nokki taloa.

Kirjoitin Wallace Stevensiä suomeksi. Sitten tuli syksy kuin keskiaika:

”Kaaoksen laki on ajatuksen laki,
Kesken kaiken uskon, vuodenaikojen.

ja ihmisten joukko ovat yhtäpitävät. Kaaos ei ole

merkityksiä. Se on kolme, neljä
ajatusta, tai viisi ihmistä tai, voi olla, kuusi.

revolverin ampuen toisiaan, ja yksi jää.

Merkitysten joukko järjestyy.
Jäljelle jäänyt virittää soittimella

yön kanssa sopimuksen edukseen.
Sointu yhdistää ihmisten joukon ja hänet

kaukana, kaukana arveltujen laulelmien takana,
rakkauden ja kesän. Murhamies laulaa

kaaoksessa, ja hänen laulunsa on lohdullinen.
Se on merkitysten joukon musiikkia.

Silti se on romanssiksi erilainen,
Verien aailman puhtaan ajatuksen lämpö,

kyvyttömyys löytää säveltä,
joka jäisi mieleen puhtaana, se,

murhamiehen laulu, säilyy, pitäen
korkeaa kuvitelmaa voitokkaasti.”

8 kommenttia:

  1. Toivottavasti ja uskon että ymmärrät kuinka onnellinen olet ollut. Minäkin yritän ymmärtää omalta osaltani. Kaikista näistä paskoista päivistä huolimattakin. Kiitos taas.

    VastaaPoista
  2. Tulee raunioituneeseen mieleeni Slawoj Zizekin vertaus elokuvan maailmasta, jossa kellari (ja mikä kellari!) on alitajunta ja paikka, jossa tapahtuu pimeitä asioita.

    Katsottuani Zizekin esityksen asiasta (TV) tulee myös mieleen, että hahmottamamme maailma osasineen rakentaa meille maailamnkuvamme, ja sen osien (vaikkapa huoneiden) perusteelle alamme kasata teorian hökkeliä.

    No. Jostakin tulee lähteä.

    VastaaPoista
  3. Mistä muuten muistuu mieleen vanha suosikkini: Tanizakin "Varjojen ylistys" (In the Praise of Shadows), joka mun mielessäni yhdistää muumimaailman shintotemppeliin ja japanilaiseen taloon paskahuusseineen. Nimenomaan polkuineen sinne.

    Eräänlainen skiitta, ain't it?

    VastaaPoista
  4. Loistavaa kirjoitusta jälleen. Iloa meille tämän blogin lukijoille.

    Mutta tämäkin kirjoitus korostaa sitä tosiasiaa, että viime aikoihin asti vain yläluokan naiset ovat kirjoittaneet. Keittiönpöydän ääressä tai olohuoneen nurkassa ei synny suurta tekstiä. Jane Austen siinä onnistui, mutta hänen aikaansa kuului palveluskunta, ei tarvinnut lähteä välillä ruokaa laittamaan ja lapsia hoitamaan.

    Nykyajan miehet ovat kirjoittajina lähempänä meitä naisia siinä, että sekä miehet että naiset joutuvat nykyään käymään ansiotyössä ja kirjoittamaan ainakin uransa alussa vain kesälomillaan ja muuhun aikaan vuodesta aamuvarhain ja yömyöhään. Lisäksi sekä miehet että naiset tekevät yleensä itse myös kotityöt ja hoitavat lapsia.

    VastaaPoista
  5. Sittemmin maalattu
    http://i.imgur.com/5bwEy.jpg

    VastaaPoista
  6. Anna Amnell osuu juuri samaan, jota itse jo neljännellekymmenelle siirtyneenä perheenisänä ajattelen kun vertaan itseäni vaikka vain isääni ja isoisiin. Heillä ei ollut kotitöitä, lasten kuskaamisia ja kalenteriin viikoiksi etukäteen vaimollakin merkittyjä iltamenoja ja matkoja. Työn tahti on vähintään sama, miten voisi jäädä tilaa harrastaa tai olla kaveri kellekään kuten he kyllä aikoinaan? Jotain pientä jo pitkään julkaisevana koen kyllä aikamoista sukupolviylpeyttä. Vaikka isä tai aviomies en hyvä olekaan, kuitenkin yhä olen, molempia. Kotipiha on, huonolla hoidolla, omaa mökkiä ei ehdi kuvitellakaan.

    VastaaPoista
  7. Helena Anhava kirjoitti
    katsovansa tekevänsä suuren karriäärin
    jos voi estää lapsiltaan edes yhden
    sukupolvilta perityistä traumoista.

    Kuka lisää ja mitä tuohon.

    VastaaPoista