Sivun näyttöjä yhteensä

21. joulukuuta 2010

Rimminen




Kun ensin kirjoitin ”Nenäpäivästä”, olin ihastunut. Kun olin lukenut sen kokonaan, miettinyt asiaa ja aloittanut ”Pussikaljaromaanin”, olin pitkissä mietteissä. Pohdin oliko ”Nenäpäivä” liian pieni ja yksiääninen vuoden isoksi palkintoromaaniksi. Kielellinen ja kirjallinen nerokkuus ei tietenkään aiheuta epäilyjä.

En lue romaaneja enkä runoja järjen kautta. On minulla punakynä, mutta se on hukassa. En liioin lue velvollisuudesta enkä halua sivistää itseäni. Kirjallisuus on minulle seisova pöytä. Mieleeni ovat mäti, silli, peruna, oliivit.

Tietenkin olen lihan perään, mutta kun muuan fiksu ihminen mainitsi, että häneltä oli jotenkin jäänyt väliin ”Täällä Pohjantähden alla”, sanoin että se lihottaa, voi vaikuttaa kolesteroliin ja vaatii riuskaa liikuntaa vastapainoksi. Samalla tavalla Proust tai Joyce vertautuvat laihdutuskuuriin. On tehtävä aikamoinen elämänmuutos, josta nousee kuukausien kuluttua uuten, parempana ihmisenä, ihmisenä numero 66a. (Minusta on tullut parempi ihminen lukemattomia kertoja, mutta se lähtee saippualla, valitettavasti.)

Rimmisen romaani on ahdistava. Sitä asiaa ei tutkita, mutta arvaan, että kirja jää monelta kesken. Jotkut kirjat jäävät puolitiehen siksi, että lukija huomaa aivan oikein kahlaavansa likaisessa virrassa ja nousee kuiville. Jotkut kirjat jäävät kesken siksi, että ne ovat niin hyviä. Lukija päättää jatkaa, kun on sopivampi ajankohta. Sitä saa kukaties odottaa kymmenen vuotta. Jotkut kirjat jäävät kesken siksi, että ne ovat niin painavia.

”Nenäpäivä” on todella tarkasti kirjoitettu. Perustasolla teksti antaa jatkuvia ilon aiheita. Nokkeluus ei ole mitään tervon juontia. Kokonaisuus on tyypillistä novellitekniikkaa. Universaalikertojaa ei ole. Kaikki tapahtuu päähenkilön mielessä, mielen suodattamana. Lukija ei saa edes tietää, onko täti ollut naimisissa, vai miten hänelle on siunaantunut nyt aikuinen poika. Sekin että poika joutuu autonsa äidille kenkättyään vankilaan, vilahtaa sivulauseena.

Siis runsaskielisyys on istutettu hyrymäisen niukkaan rakenteeseen.

HS toisti tutkimustiedon, jonka mukaan me hyväosaiset emme ole tavanneet vuosikymmeniin tai koskaan köyhää ihmistä. Osmo Soininvaara, joka oli televisiossa oikein pirtsakka, huomautti perustellusti, että köyhyys nyt ja köyhyys 30 vuotta sitten ovat eri asioita. Nyt ei jaeta monoja.

Minä en ihmetellyt mitään, kun aloin joitakin vuosia sitten usean ihmisen omaishoitajana käydä säännöllisesti sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Nuorempana tein sukelluksia todellisuuteen. Käytin häikäilemättömästi suhteita hyväkseni ja olin mm. lääkintävahtimestariksi naamioituneena ensiavussa ja järjestyspoliisin partion mukana yöllisillä keikoilla. Kävin usein vankiloissa ja vankimielisairaalassa.

Romaanin päähenkilö on niin köyhä, ettei hänellä ole muuta kuin pelkonsa ja yksinäisyytensä. Hänellä on ilmeisesti kaupungin vuokra-asunto Hakaniemessä ja jonkinlainen eläke, koska hän ei kärsi puutteesta. Mutta kaikessa olennaisessa hän on todella köyhä.

Tässä olisi saumaa itsesääliin tai makeiluun ja tilaisuus samalla lyödä mynttiä perinteisen kansankuvauksen keinoilla. Vanhemman sukupolven kirjoittajat olisivat aivan varmasti tuoneet tavalla tai toisella tarinaan yhteiskunnalliset epäkohdat, poliittisen riiston ja yksilön vieraantuneisuuden. Ei Rimminen.

Kirja tuntuu siis alussa hulluttelulta, sitten murhenäytelmältä, mutta lopussa havaitaan, että se on tavallinen kehitysromaani. Poika on turvallisesti vankilassa, pojan kauhea autorämä, joka kirjassa edustaa yhteiskunnan hirviömäisyyttä, on viety pois, Keravan kauhut ovat takanapäin. Tiettyä höperyyttä edustanut ajatus hankkiutua verukkeilla tekemisiin tuntemattomien ihmisten kanssa on tuottanut aitoja kontakteja, Jokipaltiot ja Virtasen, ja metron lipunmyyjätyttökin moikkaa.

Kirjoittaja osoittaa tshehovilaisen karvansa vetämällä tarinan loistavaan lopetukseen – pakkashuuruinen, lumen kaunistava Hakaniemen tori, kaikista paikoista, on kirjoittajan, päähenkilön ja siis myös lukijan silmissä kaunis, ja siellä on koti. Harharetket ovat ohi.

’”Onks teillä kaikki okei?”, konstaapeli kysyi ja kumartui ikkunaan.’

11 kommenttia:

  1. Olen lukenut Mikko Rimmistä. Muistan kuin eilisen päivän hänen arvioineen kirjallisesti puolenkymmentä vuotta sitten Teos-kustantamolle lähettämäni käsikirjoituksen.

    Pääsävyltään rohkaisevassa useampi sivuisessa kritiikissä hän päätyi lopulta kehottamaan minua tekemään vielä paljon, paljon töitä, riippuen tietysti miten kunnianhimoisen tavoitteen työlleni haluan asettaa.

    Vaikka olinkin hänen neuvoistaan kiitollinen, en ole jaksanut paneutua perinteisen kirjan työstämiseen, vaan olen innostunut uusien ilmaisukanavien, kuten internetin ja sosiaalisen median, käyttöön.

    Tekstini ydin löytyy tästä esseestä Uusi ihminen syntyy.

    Kiitän jo etukäteen jos joku toinenkin sitä arvioisi. Tiedä vaikka Finlandia-potti siitä tilille rapsahtaisi.

    VastaaPoista
  2. Olisi ollut lystiä kuulla Kemppisen arvio myös Iijoki-sarjan vaikutuksesta lukijan metabolismiin.

    VastaaPoista
  3. No, perkele. Kemppinen näytti tuosta vaan ohimennen, miten kirjoitetaan kirjallisuuskritiikki, joka jää mieleen.

    Rimminen on tuossa jo paketoitu, joten kai se on luettavakin.

    Onko Päätalo sitten leipäjankkia, nuotiolla käristettyä ahventa vain reppuevästä kesäytyneine särkineen? Ehkäpä tuo viimeinen, sillä kun sen repun selkäänsä kerran nostaa, niin siellä se pysyy.

    VastaaPoista
  4. Soininvaara muistuttaa helmeilevää Lambruscoa, koska hän on lepojakson jälkeen lähellä uutta ministerinpostia. Voi sitä sanansäilän välkettä, kun peruspalveluministeri Soininvaara ja TEM:n Soini pitävät yhdessä lehdistötilaisuutta - pääministeri Katainen voi vain päivitellä: fantastista!

    Kemppinen naamioituneena järjestyspoliisiksi tuo tietysti mieleen Joensuun. Mutta jos heräisin ambulanssissa, tuo partasuu varmaan veisi orientoinnin psykiatrin sohvalle. Kaikella kunnioituksella.

    VastaaPoista
  5. Kaljapussi romaani oli mielestäni merkillisen ykstasonen ja rakenteeltaan, jos siitä voi edes puhua, niin vaatimaton. Mielen jäi sana "ajukoppa" päästä puhuttasessa.(Haanpää)Ja muitakin äänilainoja kaukaisilta klassikoilta. Jaksoin vähän yli puolen matkaa lukea ja hyydin. Ei tuntunut vaivan arvoiselta jatkaa. Asuin 10 vuotta Kalliossa nuorena aikuisena, vietin paljonkin pussikalja elämää ja pakko sanoa, että omituisen vähällä Rimmisen henkilöt siitä selviää / saa irti. Sitä pölkky romaania selaisin ja lause näytti hyvältä, joskin siitäkin puski läpi joku Beckett tai vastaava. Sinänsä hyvä että meillä on edes muutama huollellinen ja kunnianhimoinen nuori kirjailija Marjo Niemen ohella. Siis oikea kirjailija joka kirjoitaa kieltä. Hänen esikoisensa:Juostu maa oli aivan mykistävän hyvä pieni romaani. Siis aivan ällikäksi lyövä.

    VastaaPoista
  6. Det rimmar ju ganska bra - vad kan man annat säga?

    VastaaPoista
  7. Minä en pussikaljaromaania lukenut, kun nimi oli tuttu jo omilta teinivuosiltani.
    Minä ja toinen kirjoihin koukussa oleva kaverini kutsuttiin pussikaljaromaaneiksi kauan ennen pussikaljaromaania sellaisia kirjoja, joiden aihepiiri oli niin lähellä omaa elämää, että romaanin voisi katsoa ikkunasta.

    VastaaPoista
  8. Nyten Heikki ihan ymmärrä, vai ymmärrän: tuo kloppi on jo vuonna 4 ja 5 antanut arvioita Sun tekstistä?

    VastaaPoista
  9. Vuonna 2005 saksalainen köyhän mediaanitulo oli 9.370€.
    Vuonna 1960 saksalaisten mediaanitulo oli 8.207€ -> Vuoden 2005 luvuilla siis yli 100 prosenttia saksalaista oli köyhiä.
    Vuonna 1965 saksalaisten mediaanitulo oli 10.662€ -> Vuoden 2005 luvuilla silmämääräisesti arvioiden 95 prosenttia saksalaista oli köyhiä.

    Soininvaara käy ostamassa omat pussikaljat Stockmannilta, tosin pussi on Stockmannin paperinen, ei siis kierrätystä, ja kaljat oli korvattu punaviinillä sekä Pauligin erikoiskahvilla.

    VastaaPoista
  10. Anonyymille:

    Kuka ties itse näkymätön käsi on ohjannut Rimmisen 'klopin' arvioimaan tekstiäni.

    Kaikki on poliittista, tiesi Sartre. Vaikka emme asu Pohjois-Koreassa päinkään, puhaltelee täälläkin suopeita mediatuulia. Sauli Niinistö ja Mikko Rimminen -kaksi kirjailijaa- rupattelivat veikeästi keskenään Ylen radiossa parisen viikkoa ennen Finlandiaa; itse palkintopäivänä Yle tv oli aamulähetyksessään kuulemma ihan aikuisten sattumalta haastatellut Rimmistä ennen kuin puolilta päivin tiedotettiin hänen voittaneen Finlandian; ja sitten illalla tuli Ylen tv:n pääuutisissa huippusuositun Niinistön galluplukemia - niin sattumalta kuin vaan tulla voi.

    kts. lisää Päiväkirjasta, joka löytyy blogistani.

    VastaaPoista
  11. Anonyymi joka kirjoittaa saksalaisista köyhistä ei liene koskaan kuullut inflaatiosta. Nykyisillä tuloillani olisin vuonna 1963 voinut vaihtaa autoa vaikka parin viikon välein, ja ensimmäisen öljykriisin aikaan mainostettiin automerkkiä lauseella "Millä ajat kun bensa maksaa kaksi markkaa litra?" 90-luvun laman ajoista suomalaisen köyhän reaalitulot (ja jopa nimellistulot!) ovat laskeneet samalla kun minun ja anonyymin tulot ovat nousseet rajusti.

    AW

    VastaaPoista