Sivun näyttöjä yhteensä

14. marraskuuta 2009

Tuomarin hinta



Ei pidä luulla, että kertoisin, paljonko tuomarille on maksettava lahjuksena, jotta varmistaisi mieleisensä tuloksen oikeudenkäynnissä. Suomalaisessa järjestelmässä lahjonta on lähes mahdotonta. Tuomarit suhtautuvat sellaiseen aggressiivisen kielteisesti, ja onnettomalla oikeuttaan hakevalla ei ole keinoa edes arvioida, kuinka monta tuomaria hän joutuisi maksamaan.

Yli neljänkymmenen vuoden aikana en ole kuullut yhdestäkään virkatuomarin lahjontayrityksestä. Rakenteellinen lahjonta, jolla tarkoitan ”hyvä veli” –epäilyjä on mutkikkaampi asia. Siitä toiste. Olen seurannut läheltä monenlaisten ”tuomareiden” toimintaa, ja tiedän jotain esimerkiksi urheilussa esiintyvistä ongelmista, kun on sovellettava sääntöjä.

Näitä blogikirjoituksiani on monta lajia. Useimmista asioista, joista kirjoitan, en tiedä kissan hännän vertaa. Joihin käsittelemiini aiheisiin minulla on koulutus, joten pitäisi tietää. Joissakin asioissa olen ainakin nikottelematta maksetuista palkoista ja palkkioista päätellen ns. asiantuntija.

Kirjankustantamisesta tiedän muun muassa hinnan muodostukseen ja jakeluun liittyviä asioita, jotka eivät ole luettavissa mistään, ja itse alasta ja sen toimijoista niin sanoakseni yhtä ja toista. Kirjojen palkitsemisesta tiedän sen verran, että olen ollut kerran Tieto-Finlandian antaneen raadin puheenjohtaja ja siis lukenut läpi sen vuoden kilpailuun lähetetyt noin 200 tietokirjaa.

Tämä oli asiaa, jatko ei.

Kahden ja puolen suuren kustantajan kannalta Tieto-Finlandia oli katastrofi, jotka tosin ovat muotia, mutta tuskin tässä tapauksessa tervetulleita. Finlandia oli melkein yhtä kauhea, WSOY ja Otava kumpikin yksi, ja häpeä sanoa kaksi Gummeruksen kirjaa ja yksi ruotsinkielinen, ja yksi Siltalan.

Tällaista ei saisi tapahtua. Kirjat ovat Hotakaista lukuun ottamatta ylivoimaisen vaikeita, ehkä mahdottomia myydä.

Kirjasäätiön eli kirjankustantajien on muutettava palkinnon säännöt tai lopetettava palkinto. Ennustan että näin tuleekin tapahtumaan hyvin pian. Ovathan kysymyksessä lukijoiden rahat, joten pääkustantajien on saatava päättää voittajista, sen jälkeen kun näennäisvalinta on toteutettu. Median on osoitettava suosiota ja esitettävä yllättynyttä. Se on sen tehtävä.

Itsestään tarjoutuva malli on sopivista tyhjäntoimittajista koostuva raati, joka valitsisi ne kirjat, jotka eivät voita. Siis lista ”also ran”. Palkkioksi lounas Jaskan snagarilla. Jäsenet voi poimia satunnaisotannalla muutamasta matrikkelista, kunhan varmistaa, että he ovat hengissä. Tarkemmin ajatellen tuokin voi olla liian tiukka vaatimus.

Sitten hankittaisiin molempiin palkintoihin sellainen voittajan valitsija, joka ei petä odotuksia. Voin toimittaa listan henkilöistä, joihin voi luottaa.

Yksinkertaisinta olisi nimetä tehtävään pysyvästi esimerkiksi Kanki-Kaikkonen tai Suomen Kuvalehden nykyinen tai entinen päätoimittaja. Siinä tehtävässä on vain kunnian miehiä. Tehtävään liittyy monissa tapauksissa myös vakuuttava ulkomuoto, vaikka asianomaiset eivät tiettävästi kaupittelekaan vakuutuksia, toistaiseksi.

Muu lehti ei kelpaa. Kanavan päätoimittaja on arvostelukykyinen; ei käy. Parnasso meni haukkumaan perusteet esittäen ainakin yhden nyt Finlandia-ehdokkaaksi nostetun kirjan (”Salo”).

Puuttuvaa asiantuntemusta, puuttuvaa asiantuntemusta, jupisee kustantaja.

Miksi muuten mainitsemiani lehtiä ei jo lakkauteta? Molemmissa ilmenee vähän väliä hyviä kirjoituksia, vaikka ”Tieteessä tapahtuu” –lehden hei rillumarei puuttuu (kaljupäiset tieteenharjoittajat yrittämässä tukistaa toisiaan).

Kun satuin näkemään oikeasti hienon kirjailijan Antti Hyryn aiheellisesti hiukan nolostuneen näköisenä palkinnon julkistamistilaisuudessa, josta muuten on jo laadittu värikkäitä kuvauksia sanomalehtiin, mieleeni juolahti aito parannusehdotus, joka vieläpä säästäisi Kirjasäätiölle selvää rahaa.

Asiahan näet on niin, että meillä on puutetta sekä suurmiehistä että kipsipäistä. Tätähän surin tässä blogissa viimeksi toissapäivänä.

Ryhtykööt palkitsemaan kuolleita kirjailijoita! Se olisi uutta verrattuna kaiken maailman Nobeleihin, Bookereihin ja Goncourteihin ja ilahduttaisi lisäksi suuresti kirjailijamestareiden perillisiä.

Palkitusta valmistettaisiin näköispysti, joita toimitettaisiin maan kaikkiin peruskouluihin kouluruokailun ja nuorten kasvun ja kehityksen edellyttämän asiantuntemuksen rahoituksen sijasta.

Koska laakeriseppeleet ovat kuihtuvaa tavaraa, kuten moni taiteilija on saanut havaita, ja lisäksi pirullisen vaikeita sitoa – olen ollut sitomassa – voitaisiin merkitä tämä Litt. B –sarja suurmiehiä esimerkiksi juuri päähineillä. Kirpputorilta lähtisi todella halvalla rumanruskeita lakkeja, kokardilla tai ilman. Ja jouluksi patsaille omena suuhun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti