Sivun näyttöjä yhteensä

10. marraskuuta 2008

Maa



Ei maata voi myydä. Zitting on väärässä. Sillanpää on oikeassa.

Olin eilen vieläpä Turussa ja nukuin yöni kuin mikäkin Gregor Samsa. Verkkoyhteys ei ottanut onnistuakseen, ja se järkytti mieltä. Olin noustessani valmistautunut melkein mihin tahansa. Mutta Elisa oli siis korjannut yön aikana pahat tapansa.

Ja kuvassa on tällä kertaa kansanrintamamiestalo, taloltamme joka sijaitsee tilalla.

Sillanpää siis kirjoitti (”Vanha valtias”):

”Hallita tiluksia ja kyetä niitä lisäämään! – se on miehen elämän himo ja kiihotin. Kun minulla olisi poika, josta minä tietäisin, että se aina niin jatkaa, että minun kohdallani aina niin tulee jatkumaan, niin minä kuolisin… - - - Hekumallinen kaiken omistamisen harhakuva hykerrytti vaarin vanhoja hermoja. - - - ”

Talokkaat Pärsä ja Polsa ovat riidelleet koko erittäin pitkän ikänsä mitättömästä vainiosta, kuten Suomen maaseudulla on yleisesti ollut tapana.

Kun muissa maissa henkirikoksen motiivi on mustasukkaisuus tai poliittinen intohimo, Suomessa kirves heiluu ja puukko tikkaa tilus-, raja- ja tieriitojen takia. Ei mikään muu niin nostata miehen mieltä ja vihaa.

Vanha perinne, nyt kukaties katoava, oli valittaa aina senaatin peräseinään asti, koska sovinnon tekeminen maasta kävi miehuudelle, ellei hengelle.

Herrat ovat säätäneet lakeja, joiden mukaan kiinteistölle on valmistettava pääsy perustamalla esimerkiksi tieoikeus. Olisikohan sana ”tilustie” enää käytössä? Itse asumme kaava-alueen huonommalla puolella, joten erään kadun ylläpidosta vastaa ainakin teoriassa Autioniityn tiekunta – Ödesängs väglag.

Asian tekee hitusen hankalaksi se, että tietä ei ole olemassa eli joskus aikanaan on alettu ajaa tuosta peltojen poikki. Porkkalan vuokra-alueen aikana lähimetsässä on ajeltu ahkerasti panssarivaunulla ja samalla tien tapainen on leipoutunut tosi syvältä. Kun sitä ei siis ole mitenkään perustettu, se ei kestä liikennettä, vaan kuplii ja vetää kuopille.

Kunnan kanssa on käyty keskusteluja, jotka ovat heti paikalla törmänneet valtuustossa istuvan talonpoikaiston (ruots.) kovakorvaisuuteen.

Mutta maa on mystinen asia silloinkin kun se on jaettu kiinteistöiksi (ent. ”kiinteimistö”). Eikä vain Haavikko, joka kirjoitti, että ”tästä tulisi helposti kiinteän omaisuuden ylistys”.

Sillanpää:

”Myydä maata! Tässä aamuisessa yksinäisyydessä näiden sanojen kaamea sisällys täysin paljastui vaarille. Sehän on samaa kuin myisi omaa elävää lihaansa. Jollei ihminen eläissään pyri lisäämää tiluksiaan, niin mitä varten semmoinen ihminen elää? Jolla nyt kerran on tiluksia, eikä ole mikään hyyryhuoneissa asuva herraskepsu.”

15 kommenttia:

  1. Voisimme myydä oikeuksia maahan. Ottaisimme suuret määrät pakolaisia ei armosta vaan antaisimme heille maan, mutta ei maata. Saisivat tulla ahdingosta rakentamaan omaa maata, meidän viereen. Opetamme, näytämme ja olemme läsnä, emme silti siirrä rahojamme suoraan köyhyyteen vaan näytämme heille rikkautta (jos se ei kuulosta kauhean ylimieliseltä). Mallioppiminen mutta maassa, joka ei ole vielä mennyt överiksi (kuten mm USA).

    VastaaPoista
  2. "Sehän on samaa kuin myisi omaa elävää lihaansa."

    Jotenkin tästä vertauksesta tulee mieleen erityisesti länsisuomalainen ajattelu, jossa sukunimiä ei aikanaan tarvittu.

    Talolliset käyttivät talonsa nimeä sukunimeänään. Kun Mäkitalon omistaja ilmoitti olevansa "Mäkitalo", silloin ne maat ja mannut todella mielikuvissa yhdistyivät hänen omaan ruumiiseensa.

    Nykyään kai puhuttaisiin egon jatkeesta. Liekö asia ollut aikanaan suorastaan päinvastoin: että se tila itse onkin ollut varsinainen ego ja isäntä vain sen jatke.

    VastaaPoista
  3. Tieriidat ei useinkaan taida perustua järkeen vaan tunteisiin, jotka kumpuavat sieltä haisevista sielun pohjamudista asti.

    VastaaPoista
  4. Ehdin ajatella (hyvilläni) että isänpäivän tähden - Elisako se vaan olikin, poikkeuksen syy!
    "Maa" ei ole enää maata, vaikka tie olisi hyvä. Kuuntelemisiin:

    Todellisia tarinoita, Virsi kuolleelle kylälle
    http://www.yle.fi/java/areena/dispatcher/1640358.asx?bitrate=1
    Millaisia tarinoita kertoo tyhjentynyt kylä Pohjois-Karjalassa? Mikrofoni kiertää autioituneita taloja ja hiljentyneitä pihoja. Millaiset jäljet kadonnut elämä on jättänyt? Sitten pääsevät ääneen tyhjien talojen entiset asukkaat. Miksi he lähtivät? Entä millaisia muistoja jäi jäljelle? Ohjelman on ohjannut ja käsikirjoittanut Sampsa Oinaala, äänitarkkailija on Kai Rantala ja tuottaja Hannu Karisto.
    Kesto: 00:49:07
    Luokittelu: Asiaohjelmat, Kulttuuri, Todellisia tarinoita
    Julkaistu Areenassa: 08.11.2008 klo 14:05
    Poistuu Areenasta: 15.11.2008 klo 14:05
    Esitetty: YLE Radio 1
    _______________________________

    Nelosen uutiset tutki: Autottomuus voi viedä työttömyyskorvaukset
    Julkaistu 8.11.2008 15:44
    http://www.nelonen.fi/uutiset/uutinen.asp?cat=1&d=44961
    ...
    Nelosen uutiset kävi läpi vakuutusoikeuden työttömyysturvaa koskevat päätökset noin puolen vuoden ajalta. Suhtautuminen kulkuvaikeuksiin on pysynyt tiukkana: Työssäkäyntialueellaan jokainen joutuu itse järjestämään työmatkansa. Alueet määrittelee työministeriö. Esimerkiksi helsinkiläisten työssäkäyntialueeseen kuuluu kaikkiaan 23 kuntaa.
    Vakuutusoikeuden päätöksiä: http://www.nelonen.fi/pdf/vakuutusoikeus.pdf

    VastaaPoista
  5. http://en.wikipedia.org/wiki/Gregor_Samsa

    VastaaPoista
  6. Ken Kesey asui kai aika pitkään siinä bussissaan - vai oliko niitä useampiakin joskus, ja kirjassa Book of Job, Kesey kirjoittaa, että -

    Yet man is born unto trouble, as the sparks fly upwards.

    ja siitä tuli mieleen, että jospa kuitenkin yrittäisin tänne jotakin asiasta naputella, vaikka en vielä asukaan pahvilaatikossa. Omaisuutta mulla juurikaan ei ole, mutta siitä huolimatta, tai että

    kuka se joi Lysolia ja kuoli, siis - se -. josta Ginberg kirjoitti

    TO LINDSAY
    Vachel, the stars are out
dusk has fallen on the Colorado road
a car crawls slowly across the plain
in the dim light the radio blares its jazz
the heartbroken salesman lights another cigarette
In another city 27 years ago
I see your shadow on the wall
you're sitting in your suspenders on the bed
the shadow hand lifts up a Lysol bottle to your head
your shade falls over on the floor….

    Pikkubroidi joskus sanoi mulle, kun oli siitä meidän böndepaikasta puhetta, se on ollut - meillä - muistaakseni vuodesta 1642, että eihän mitään niin omaa voi olla, kuin se.
    Voi olla.
    Mutta eräs tunnettu tositvkirjailija villistä lännestä kirjoitti joskus sellaista, että mitä se hyödyttää ostaa oma talo ja oma piha ja muuta sellaista - puhui omasta faijastaan - ja sitten sukupolvesta toiseen sitä omaisuutta kiikuttaa eteenpäin, kun ennemmin tai myöhemmin kuitenkin näyttämölle astuu sellainen jälkeläinen joka - muistaakseni kirjailija käytti seuraavaa vertausta - kävelee hinttikalsareissa - ja pistää sitten sen koko omaisuuden haisemaan.

    No niin. Oleellinen tuli kai sanotuksi. Sen meidän - tai siis sellaiseksi kutsutun - kiinteistön ohi, siellä maaseudun rauhassa siis, menee - niitä kahta aittaa ja saunaa ja liiteriä nuollen - sellainen tie, jota vielä 50-luvulla käyttivät siitä ohi ajavat kuorma-autot, kun siinä lähellä oli sorakuoppa. Ja kun niissä aitoissa nukuttiin, niin piti seinät peittää paperilla, että sieltä tieltä ei olisi tullut niin paljon pölyä sinne sisälle. No kesä pari sitten sitä tietä kohotettiin taas kerran; arvioisin, että aittojen - niissä on muuten tiilikatto - räystäät tavoitetaan vielä ennen kuin minut hautaan pannaan. Vittu. Ja autoja. Siellä on kesäteatteri ja jotain, en tiedä mitä. Piti uusi aitakin rakentaa, ettei ne teatterin ystävät paikoita niitä autojaan sinne - meidän - pihalle. Ajanvietettä etsimässä ne ihmiset.

    Kukakohan se sanoikaan, että elämä ilman seksiä olisi turvallisempaa mutta sietämättömän tylsää. Jotenkin se vaan mieleen tulee kun näitä täkäläisiä rakennuksia katselee. Uusia varsinkin, mutta vanhempiakin. Lipputankoja riittää. Minäkin olen muutaman luonnonpuisen ehtinyt pystyttää. Mäntyä. Ensin niistä piti kuoria se kaarna pois ja sitten porata reiät niitä jalustan pultteja varten. Suoran puun löytämiseen tarvittiin ammattilaista avuksi. Mutta siihen se stondis taisi jäädä useimmiten monessa paikassa. Vaikka

    esimerkiksi meillä se yläkerran lattia natisee aikalailla vähemmästäkin liikkeestä.

    Mutta sitä samaa näkee niin monessa muussakin asiassa. Tulee mieleen... - säännöstelytalous. Ranskassa - joskus ainakin - oli hyviä halpoja hotelleja ja jokaisessa huoneessa oli useimmiten hyvä parisänky. Ehkä niitä on vieläkin, nehän ei niin harrastaneet tätä kesämökkeilyä ja sen mukanaan tuomaa uutta omistuskulttuuria. Vuode on aika siveä sana, voi olla, että se Hästens - vai mikä se on - on vuode, mutta sairaalakäyttö siitä ainakin mieleen tulee.

    Ja parisängyssä pitää olla kaksi korkeaa päätyä, siis myös siellä jalkopäässä. Siitä voi ottaa hyvin tukea, samoin kuin riittävän pehmeästä patjasta.

    Eräskin teki (ampui itsensä seuraavana kesänä) joskus sinne - meidän - böndepaikkaan kaksi sänkyä. Parisänky oli ajatuksena, kun ne yhdisti. Koivurunko, ei päätyjä, ja se mihin se patja - sellainen punaisia raitoja beesillä pohjalla systeemi napeilla, kova kuin mikä - asetettiin, oli kovalevyä. Ne on siellä vieläkin yhdessä huoneessa. Ennen siellä alla pidettiin turkoosin väristä emalipottaa.

    Lapsena mä nukuin siellä kumminkin Hetekalla, mutta nykyään useimmiten sellaisessa vanhassa - Mannerheimilla kuulemma oli samanlainen - kenttävuoteessa. Se on sellainen ruskeaksi maalattu puinen hökötys, korkeat reunat, jotka muistuttaa etäisesti sahalaitaa, kun se on auki, ja se menee kasaan seisoviltaan ja sen saa siitä helposti kaappiin; siellä on isot kaapit seinässä - no patja on ohut ja askeettinen on olo muutenkin. Sopii sinne hyvin, kuten moni muukin asia.

    Mutta kerran mä nukuin - pitää vähän lesota - Biarritzissä penkillä, kun olin sinne yöllä tullut ja rahat oli ihan finito. Liftaamalla olin liikenteessä ja uni tuli nopeasti ja poliisi. Mutta siellä oli myös eräs ruskeasilmäinen nainen, joka sitten majoitti minut erääseen parisänkyyn, etten olisi joutunut pannut putkaan. Se oli huhtikuun alkua siellä ja ruusut kukkivat.

    Ja siitä tulikin mieleen ruusujen kasvatus. Onhan se juhannusruusu ihan kiva, mutta mä tykkään enemmän sellaisista raskaista ja täyteläisistä kukinnoista, punaisista, joiden paino tuntuu kämmenellä. Ja mehiläisistä, kun faijan enokin niitä joskus siellä böndellä kasvatti. Eikö se H. L. Mencken sanonut jossakin että: “Most of the trouble from so-called overeating comes from underdrinking.” Pätee ainakin mehiläisiin.

    VastaaPoista
  7. Olen tuota saatanallista sienikasvia puissa... teräsharjalla hoidellut. Koivut varsinkin virkistyvät kummasti "hoidon" jälkeen. Tikkailla pitää mennä ylemmäs, Kemppinen. Alhaalta näyttää puu "hoidetulta".
    pekka s-to.

    VastaaPoista
  8. Pentuna leikittiin "maata". Oltiin ympyrässä, joka aluksi jaettiin kaikille tasan. Sitten heitettiin toista kepillä jalkaan. Jos osui, sai valloittaa lisämaata. Kun ei ollut enää jalkapohjan vertaa maata jäljellä, katosi ja kuoli pois.

    Sittemmin en ole maata omistanut. Ei niin, että kiinnostaisikaan, vaikka tuon sillanpääläisvaarin hekumointi on kyllä vastaansanomatonta. Mutta se minua kiinnostaa, että jos maata sattuu omistamaan, niin miten syvälle omistus ulottuu. Vain puihin ja irtaimeen maaperään? Vai kallioperäänkin? Viiden kilometrin syvyyteen? Maapallon rautasydämeen asti? Jos omistan esimerkiksi puolitoista hehtaaria maata Mikkelin maalaiskunnasta, omistanko teoriassa myös kappaleen maapallon sisintä?

    VastaaPoista
  9. Aa Mummo: olen tuohon vastannut erässä runossani ja tahallani väärin. Totuus on, että suomalaisen katsantokannan mukaan omistusoikeus ulottuu vain niin syvälle kuin lapiolla ja kevyillä koneilla pääsee.

    Tulkinta tuli erittäin ajankohtaiseksi Helsingin metroa rakennettaessa. Tontinomistaja voi yhtä vähän estää metrotunnelin rakentamista kuin lintuja lentämästä "ilmatilassaan".

    Yhdysvalloissa ainakin esiintyi toistakin tulkintaa.

    Kaivoslaki ja valtausoikeus on sitten asia erikseen - valtauksen voi tehdä toisen maalle.

    VastaaPoista
  10. Ad barbatus in spe

    Itse asiassa asia on paljolti niin kuin sanot.
    Maa ei ole miehen, vaan mies maan. Miehet tulevat, olevat ja menevät, mutta talo on.

    VastaaPoista
  11. Ja vielä.

    Mitä nyt ulkoa muistan sukuhistoriaa, niin 90% niistä joita on tarvinnut hengiltä päästää, on päästetty maan vuoksi. Parhaimmillaan perhekunnittain.
    Esim. yhtään mustasukkaisuusmurhaa en muista viimeiseltä viideltasadalta vuodelta.

    VastaaPoista
  12. Maan myymisen kaameus tulee, ainakin Etelä-Pohjanmaalla, esiin täysin murtuneen miehen olemuksen kuvauksesta: on niin kun maansa myyny.

    Suvun maitten menettämisen kaameudesta kaikki tuntevat esimerkkejä. Juttu kertoo komean perintötilan haltuunsa saaneesta nuoresta miehestä, joka pisti perintönsä nopeasti sileäksi vauhdikkaalla elämällä. Taksi oli aina pihassa, tulossa tai menossa. Tila meni pakkohuutokauppaan. Naapurit koettivat vähän tuskaa lisätä kysymällä nuorelta mieheltä, että eikö oo kamala olo, kun on menny komia taloo tavaroonensa. Mutta nuoren miehen mieli ei ollut murtunut. Vastasi: "No, emmä ny tiärä. Saatei, soli kiva kesä."

    Lukija Laihialta

    VastaaPoista
  13. Sukutila pitäisi palauttaa lunastuksetta, jos vaatii 500 vuoden kuluessa luovutuksesta. Isänmaatahan pitäisi aina olla kotitilan verran.

    VastaaPoista
  14. "Sukutila pitäisi palauttaa lunastuksetta, jos vaatii 500 vuoden kuluessa luovutuksesta. Isänmaatahan pitäisi aina olla kotitilan verran."

    Sukupolven aika on keskimäärin 30 vuotta. 500 vuodessa syntyy siis 16 2/3 sukupolvea.

    Jos talonomistaja saa 10 lasta ja heistä jokainen taas 10, niin 16 sukupolven jälkeen jälkeläisiä on 10 potenssiin 16 eli kymmenen tuhatta biljoonaa.

    Jos tila on myyty viiden vuoden välein, sukuja on yhteensä sata, ja niillä kaikki nämä jälkeläiset, uusimmilla omistajasuvuilla vähän vähemmän.

    Anonyymin ehdotus onkin ihan helppoa toteuttaa, otetaan vain ensin maapallosta muutama biljoona kopiota.

    Todellisuudessa en edes yritä arvata, missä hengessä anonyymi on esittänyt tämän ehdotuksen. Ehkä se yrittää olla jonkinlaista huumoria, vaikka en ymmärräkään sen pointtia. Mitäpä, jos palattaisiin kuitenkin niihin tylsiin realiteetteihin?

    VastaaPoista
  15. AD Tapsa: kyllä se nurjahti - kylkilevy. Asiasta on hakusanalla Titanic oikein kuvakin engl. Wikipediassa.

    VastaaPoista