Sivun näyttöjä yhteensä

29. marraskuuta 2006

Apuohjelmat

Myönnän että pieniä apuohjelmia (widgets) harrastavat ihmiset ovat tyhmiä paskoja, joilta pitäisi ottaa tietokone pois.

Olen itse sellainen. Ilahdun hurjasti kun löydän jotain hauskaa, lataan ja asennan tietokoneeseeni, ja usein ilmenee vaikeuksia, joista ei selviä edes poistamalla ohjelma. Poistamiseen ja rekisterin siivoamiseen tarvitaan taas uusi apuohjelma.

Edelleen jatkuva villitykseni on tähän blogiin ajatuksellisesti kytkeytyvä LibrayThing. Jos ja kun käytätte, ottakaa esiin näkymä E ja huomatkaa, että ohjelma on imenyt kirjoistani enimmäkseen täydet tiedot niin että asiasanoilla voi hakea, esimerkiksi "Helsinki" tai "Talvisota".

Olen ehkä velvollinen selittämään, että tähän mennessä luetteloidut 2280 nidettä, jotka siis ovat omia kirjojani, sijaitsevat paitsi kotonani, sivukirjastossani, joka on vanhempieni asunto Westendissä, ja Possulassa. Merkittävä osa on HIITissä Ruoholahdessa ja sitten pieni määrä Lappeenrannassa työhuoneessani.

Ohjelman fenomenologinen puoli on jossain määrin jäsentynyt tieto tai jopa vakaumus, että luettavaa eri aloilta riittää yhtä kauan kuin silmien valkeutta. Kuulun niihin ihmisiin, jotka lukevat saman kirjan kahteen, kuuteen tai kahteentoista kertaan.

Kunnianhimoinen taka-ajatus on tämä: olen koonnut erikoisaloilta, kuten immateriaalioikeudesta, vain hyväksi ja käyttökelpoiseksi tietämääni kirjallisuutta. Opiskelijoilla ja harrastuneilla on mahdollisuus tehdä päätelmiä.

Itse ohjelma näyttää aika anglosaksiselta. Idea on saattaa samoista kirjoista pitäviä tekemisiin keskenään. Ei ole tullut yhteydenottoja.

Kuten tästäkin ymmärtää, tällä kertaa on puhe vain PC-puolen ohjelmista. Apple on tässäkin asiassa ärsyttävän ongelmaton.

Toisaalta taas - WhereIsIt on ilmaisohjelma, tietokanta jolla minulla on nyt tiedostojen nimet ja tiedot neljästä kovalevystä ja 92 DVD- ja CD-levystä. Ihan kova juttu, kun ei muista, mihin on siirtänyt turhiksi luulemiaan hakemistoja, esimerkiksi valmistuneiden ja näköpiiristä kadonneiden opiskelijoiden tekstejä tai heikkoja valokuvia.

Kaikki kunnon ihmiset käyttävät valokuvien hallintaan järeän Photoshopin Bridgeä, joka kuitenkin on hyvin hidas. IrfanView on hämmästyttävän nopea ja lisäksi ilmainen. Jotkut hyvät ihmiset pitävät sitä ajan tasalla niin että se näyttää lukevan erilaisia raw-tiedostoja, joita en tosin itse yleensä viitsi käyttää. Maksullinen mutta halpa on ThumbsPlus, jossa on muutamia jännittäviä ominaisuksia.

Noin kymmenen vuotta olen käyttänyt tiedostojen hallintaan Total Commander -nimistä halpaohjelmaa, joka on oikeastasan erän vanhan Windowsin File Manager, ja johtaa asian ytimille. Ohjelman hyvyys on aika pitkälle tottumuskysymys. Tiedostojen kanssa pelatessa kevytmielisyys ja huolimattomuus ovat todellisia ongelmia. Tämä kahden ruudun commander on turvallinen erilaisiin suurisiivoustehtäviin.

Oikeasti tärkeiden tekstitiedostojen säilyttämiseen käytän lapsellista keinoa: lähetän ne itselleni liitetiedostoina Googlen g-mailiin, jossa on postilaatikkoa giga ja yli. Ei ole hullumpaa, että pystyy ottamaan esimerkiksi Lappeenrannassa hotellin ala-aulan koneella esiin opiskelijan väitöskirjatekstin luonnoksen, koska tyypillisesti siitä tarvitsee tietoja juuri silloin kun oma läppäri ei ole mukana.

Muiden vanhojen miesten tavoin olen jo muutamia vuosia sitten päätynyt arvioimaan, että kannettavan tietokoneen mittari ei ole suorituskyky vaan paino. Kunhan kuljeskelee päivänkin tietokone olalla, jo sen illalla tuntee.

Nuorempana tietenkin haluaa tehdä vaikutuksen avaamalla tikkana tietokoneen heti jos joku merkkihenkilö menee sen näköiseksi, että aikoo sanoa jotain merkittävää. Nyt on jo palautunut sadan vuoden takaiseen käytäntöön. Jos täytyy tehdä muistiinpano, silloin kalastaa jostain taskusta esimerkiksi avatun kirjekuoren (mielellään ulosottomiehen lähettämä uhkauskirje) ja jostain toisesta taskusta kynän (tyylikkäin on pureskeltu Faber Castellin pätkä), ja sitten tuhertaa tekstin.

Tietääkseni merkittävä osa maailmankirjallisuutta on saanut alkunsa tällaisista muistiinpanoista.

Kirjekuori on olennainen, koska sen erottaa kopeloimalla kuiteista ja lipuista ja lapuista, joita taskuihin ja etenkin kassiin tai salkkuun kertyy niin oudon nopeasti.

Käsitykseni mukaan tyypillisellä tietokoneella - minun koneellani - on samat liian isot tiedostot viiteen - kymmeneen kertaan. Eri neronleimausten johdosta niitä on erinimisissä hakemistoissa ja ne täyttävät konetta. Esimerkiksi tuo Total Commander osaa verrata kahta hakemistoa myös lukemalla sisällön ja auttaa siis poistamaan turhia duplikaatteja, esimerkiksi saman tekstin eri versioita.

Eräiden ilmaisohjelmien ongelma on hyvin tyypillinen: ellei ole tarkkana, tulee ostaneeksi vahingossa jotain. RealAudio on melkein välttämätön ainakin radio-ohjelmien kuuntelemiseen. Todella maksuttoman version löytäminen ja lataaminen ilman perässä vyöryvää mainospostia on vaativa tehtävä.

Applen iTunesia ei kenenkään pidä jättää käytämättä. Mielestäni natiiviformaatti "au" ei ole erikoisen tarpeellinen. Rippaus ja valikoitujen kappaleiden polttaminen sujuu hyvin, ja verrattuna CD-levykokoelmaan tästä ohjelmasta kappaleet löytyvät helposti. Tosin en ole saanut aikaan asentaa Applen Airport Expressiä, koska stereoni - B&O - ovat tunnetusti hankalasti yhteensopivia kaikkien järkevien laitteiden kanssa niin että piuhatkin ovat DIN-piikkejä, arvattavasti viimeisinä maailmassa.

Tältä osin olen kiitollinen viranomaisille. Nähdäkseni järjestelmä toimii siinä mielessä hyvin, että vastaan ei ole tullut pahemmin maksullisia päivityksiä, jotka vilahtaisivat koneeseen omia aikojaan.

Windows on tietenkin maailmanlaajuinen ongelma. En käytä Microsoftin selainta, ellei ole pakko, enkä Media Playeriä, ellei ole ihan pakko. Molempien asentamisestakin tulee sellainen olo kuin joku tulisi nuuhkimaan sukkia, joita ei ole vaihdettu.

Olen saanut ennenkin sellaista palautetta, että käyttämääni Mozilla Firefoxia etevämpi on ainakin Opera, ja mikä ettei olisi. Tämän selaimen lisät (add-in; plug-in) näyttäisivät myös olevn enimmäkseen turvallisia, toisin kuin virtuaalityöpöydät, jollaisesta laitoin ilkeyttäni kuvan.

Viime aikoina olen ollut kovin mieltynyt Firefoxin Morning Coffee-lisäohjelmaan, joka avaa napsautuksella ennalta määritellyt verkkosivut, kakistelematta.

Alustava lopullinen tieteellinen johtopäätös: tietokantojen ongelma on rakenteellinen. Aina kun olen opetellut jonkin, kuten Accesin alkeet, ohjelmasta tulee uusi versio ja opetteleminen on aloitettava alusta. Lisäksi tietokantaohjelmissa asettelu eli tietueiden (records) muokkaaminen on keskimäärin aivan liian työlästä.

Sähköpostien ongelman olen ratkaissut toistaiseksi tyydyttävästi niin, että kun Outlookia ei oikein voi välttää, vien meilit kohtuullisen kokoisina palasina ascii-muodossa arkistoon, esimerkiksi vuoden 2005 lähetetyt sähköpostit.

Ascii-editoreita on epäluku. Käytän UltraEditiä ja NoteTab -nimistä pikkuohjelmaa. Molemmat avaavat megankin tekstipaketit nikottelematta, ja sen jälkeen mielestäni pelkkä "etsi" riittää ajankohtaisen sähköpostin löytämiseen.

Jotkut todella tärkeät ja laajakäyttöiset tiedostot olen indeksoinut Acrobatilla. Kotimaiset ja monet ulkomaiset oikeustapaukset ovat saaneet tämän käsittelyn. Niinpä oikeustapaus löytyy utuisenkin muistijäljen avulla. Akrobaatti on sangen sopiva tällaiseen aineistoon ja lakiteksteihin, koska tyypillisesti niiden sisältöön ei kajota. Ne vain on saatava näkyviin.

Siuiantuksi lopuksi tältä paikalta - täytyy muistaa katsoa, onko Typing Masterista tai vastaavasta uutta versiota. Kirjoittamisen suurin tekninen ongelma on inputti. Vaikka kirjoittaisi osan tekstejään kynällä, kuten teen, jossain vaiheessa teksti on kirjoitettava koneeseen.

Konekirjoitustaito rapistuu. Kirjoituskoneiden aikakaudella olin aika hyvä ja nopea ja pystyin kirjoittamaan täydellisellä kymmensormijärjestelmällä myös numeroita. Nuorempi veljeni oli ja on vielä parempi. Luultavasti taitoa olisi pidettävä yllä. Jos tältä osin ajattelee insinöörimäisesti, tarpeettomaan sähläämiseen ja virheiden tekemiseen ja virheiden korjaamiseen menee kohtuuttomasti aikaa.

Mutta ehkäpä niin on hyvä.

Hemingway kirjoitti seisaallaan, kynällä.

Ei ole haitaksi että ajattelee kunnolla ennen kuin kirjoittaa.

Luen edelleen silloin tällöin juttuja kirjailijoista, jotka ylpeilevät vanhanaikaisilla laitteillaan ja langettavat samalla epäilyksen varjon "tekniikkafriikien" ylle.

Mikäs siinä. Jos haluaa valmistaa lihaliemen lihasta eikä liemikuutiosta, sopiihan se. Tai pätkiä halot ja pilkkoa takkapuut parvekkeella, moottorisahaa käyttämätä. Sopiihan se. Ruotsin opettajani pilkkoi klapit olohuoneen kynnyksellä, leikkasi läskiä parvekkeella säilyttämästään sianruhosta ja sen jälkeen silppusi kessua ja mahorkkaa piippuunsa sillä samalla kynnyksellä, joka sijaitsi isoisäni omistamassa kiinteistössä Kauhavan kunnan Kauhavan kylässä. Mutta siitä on kieltämättä aikaa. Silti muistan sen.

11 kommenttia:

  1. Me luetteloimme kirjaston kerran, mutta koneen vaihdon yhteydessä se tietokanta ei sitten avautunutkaan.

    Olemme vaimon kanssa molemmat tehneet töitä kustantamoissa, yhteensä 17 vuotta, joten siitä on sitten tullut, ja kun nuorena satuuin kerran yllättäen antikvariaatin loppuunmyyntiin, mukana messevä summa rahaa ja firman pakettiauto nurkan takana...

    Meillä on kaikenlaista kirjallisuutta, hyvinkin vaihtelevasti, ja tavoitteni olisi, kuten sinulle kerran kerroin, laittaa osa niistä ulos, pysyvästi lainaan, pelkästään tilansäästö syistä.

    Minä käytän hyvin paljon melko vanhoja ohjelmia.
    Lotuksen toimisto-ohjelmat liki kymmenen vuoden takaa ovat edelleen asennettuna vaikka nyt siiryin viime talvena pääasiassa käyttämään Open Officea. Lotus tuli aikoinaan hankituksi, kun se silloisen työsuhteen kautta sai todella pilkkahintaan, firma taisi sponsoroida 90% hinnasta.
    Onhan sitten works-paketti, mutta sitä käytän vain jos tulee jokin liitetiedosto, joka tottelee sitä paremmin.

    Adoben ohjelmistot ovat minulla myös, Photoshopin versio 5.02 ja sen aikaiset muut creative-ohjelmat. Niitten päivitys olisi kyllä jotenkin ajankohtaista, mutta kun harkitsen Apple maailmaan siirtymistä, en ole päivittänyt.

    Selaimeni on yleensä firefox, mutta minulla on asennettuna, opera ja explorer, sillä toisinaan tulee sellaisia työkeikkoja, jossa joutuu katselemaan sivuja erilaisten ohjelmien kautta.

    Minusta on mielenkiintoista seurata lokeja, mm. mitä selaimia ja alustoja käytetään.
    Noin 80% Ihmiskunta.orgin kävijöistä käyttää windowsia, 9% macciä. Vähän toista vuotta sitten kävijöissä explorer kävijät jäivät alle puoleen ja nyt firefox käyttäjiä on melkein puolet, kun mikkisoftalla surffaa kävijöistä vain vajaa kolmannes, operan käyttäjiä on 6% ja safarin 3%. Tämän muutoksen seuraaminen on minusta ollut erittäin mielenkiintoista, sillä kuvittelen sen sisältävän joitakin heikkoja signaaleja siitä, mitä maailmassa tapahtuu.

    Nykyinen koneeni on pöytä Fujitsu. Onhan tämä parempi kuin edellinen, silkan prosessoritehon vuoksi, mutta toisaalta erittäin paljon epävakaampi kuin entinen IBM. Tämän epävakauden vuoksi en juurikana asenna ohjelmia, jos en oikeasti koe tarvitsevani sitä.

    Tämä epävakaus on saanut katsomaan Apple maailmaa silmät kiiluen, mutta Adoben ohjelmien päivittäminen PC-versiosta Apple-versioihin, on ollut oikeastaan keskeinen jarru. Päivitykseen tarvitaan vanha kuitti, ostopäivä ja -paikka, sarjanumero, äidin tyttönimi, veljen lasten syntymäaika, sisaren aviomiehen äidin työpaikka ja kun minulle ei ole tuota siskoa, firma josta ostin on mennyt nurin jo aikaa sitten, enkä todellakaan muista missä minulla on niin vanhat kuitit, on se tuntunut kohtuuttoman vaikealta.

    Itse asiassa minulla oli adoben uusimmat piraattina, mutta tutustuin niihin ja poistin, sillä työtään ei voi tehdä laittomilla softilla.

    Suuri osa kovalevytilasta on kuvilla. Vaimoni kuvaa varttiammattilaisesti (saisi kanssa opetella tallentamaan oikein) ja niitä kuvia tulee aika paljon, ja itsekin pidän kuvaamisesta.

    Tammikuussa olisi tarkoitus, kun eräs määräaikaistalletus vapautuu, uusia kodin konekantaa hieman isommalla kädellä, ja siirtää tämä kone mahdollisesti uudelle ompelukoneelle aivoiksi. Näkee sitten.

    Nyt pitäisi mennä luuta leikkaamaan, mutta laiskottaa ja palelee, tosin syödessä varmaan tulee sitten hiki?

    VastaaPoista
  2. Läppäriä ei pidä raahata olalla. Reppu on ainoa oikea vehjes.

    VastaaPoista
  3. hyötyä olen saanut mainitsemiesi lisäksi:
    - remove empty directories (ehdoton)
    - double email remover (välttämätön)
    - double killer (mainio)
    - text to wave (lukee taustalla)
    - cutepdf (tulostaa pdf:ksi)
    - truecrypt (kryptaa levyn)
    - windows privacy tools (gnupgp)
    - planner (imendion windows versio)
    - egroupware (tosi kätsä kokonaisuus)

    linuxit vaatii vielä liikaa vaivaa, joten gatesiin tukeudun sellaisessa, minkä pitää välttämättä pelata.

    tasaisin välein asennan uusia linuxeja ja odotan sitä loistavaa

    VastaaPoista
  4. tuosta tekijänoikeudesta vielä. Ei kukaan jätä roippeitaan maantielle heitteille. Kuinka tiedon valtatie voisi siitä poiketa. Ei ole viisasta jättää lojumaan arvotavaraa (teoksia) yleiselle paikalle suojaamatta.

    Maksullinen tarjonta on vaikeaa - ilmaisuushan on oikeastaan netin alkuperäinen idea.

    Pitäisi luoda pettämätön sormenjälkisysteemi. Kun käpistelet, jää jälki, jolla asiaton käpistelijä voidaan tavoittaa. Mutta anonyymiyskin oli netin alkuperäisiä ideoita.

    No luotakoon suojatun tiedon ja taiteen maksullinen portaali (kukahan sitä käyttäisi?) Vakiomaksu - ei käpistelykohtainen. Voisi nauttia kulttuurista täysin siemauksin häpeää tuntematta. Tekijänoikeusjärjestöt - herätkää luomaan sellainen. Tarvitaanko enää levy-yhtiöitä tai levykauppoja? Suora kanava tekijästä tekijänoikeusportaalin kautta kuluttajalle. Näin maksutkin pysyisivät kurissa?

    PS: kun saisi koneeseensa googlen - ja siitä kuvien etsintään kuvagooglen. Picasa II on kätsä, mutta lisätiedon kirjoittaminen on tuskallista - käsin indeksointi on vanhanaikaista. Hyvä kamera tallettaa kuvaajan, ajankohdan ja asetustietoja. kuvagooglella voisi kai saada ulkoasultaan samannäköisiä kuvia jonoon.

    VastaaPoista
  5. Salkkuun ei kannattane hukata tonnia enempää. Kolmessa vuodessa käy vähän vahanaikaiseksi ja kuudessa vuodessa kokonaan. Hyviä pöytäkoneita saa kuuteen seittemään sataan. Ennen sai itse rakentamalla halvemmalla, nyt siitäkin ilosta joutuu maksamaan - jollei koeta rakentaa Greytä.

    VastaaPoista
  6. "kun saisi koneeseensa googlen"

    Lehmät ottavat jo lentotunteja (kentes myös laskeutumisista).

    Googlata omaa konettaan voi Google Desktopilla, ks esimerkiksi: http://desktop.google.com/en
    /GB/gettingstarted.html

    Aivan korvaamaton apu, mutta varoitus: tuttavillani on huonoja kokemuksia Lotus Notes -viesteihin ulottuvista hakukokeiluista, kannattanee suosiolla jättää ko. kohta valinnoista pois, jos nyt yleensä sattuu ko. email-ohjelmaa käyttämään.

    VastaaPoista
  7. Ad Jos lehmätkin...

    Mainitsemani maksjullinen mutta halpa ThumbsPlus kerää sievästi metatiedot ja näyttää eri tavoin, salliipa myös tavanomasien korjailun suoraan valikoista (levels, fred eyes jne.)

    Se löytää myös hahmon tunnistamalla hämmästyttävällä tavalla muodoltaan (reunoiltaan) samankaltaisia kuvia.

    Appleen on juuri haluamasi kaltaisia ohjelmia...

    Google Desktopista sanon samaa - se on vähän oikullinen.

    VastaaPoista
  8. Mikä lajike olisi paras (hinta/hyöty)? Jos vaikka jouluomenan ostaisin.

    Jyväskylässä törmäsin datamyymälään, jossa on katkeamaton sarja appleja ekasta mallista alkaen. Kokoelma ei ollut myytävänä, joskaan ei olisi rahani riittäneetkään. Olikohan se yliopistodata tai jotain.

    Rakenteluvimmani alkoi tuliterän toshiban lattiakaaresta. Salkusta hajosi emo. Kaadoin osat käytettyyn shuttleen. Nyt on jo tiu kuorissa. Appleja ei kai voi rakentaa itse?

    VastaaPoista
  9. ad blind

    Kiitos - Tää desktopgoogle vaikuttaa muuten hyvältä, mutta kone alkoi päästelemään ihme ääniä vapaaseen tahtiin - näppis_overflowlle tuttuja piipityksiä.

    Luottamusta ei herätä tuo - osallistutko yllättävien crashien selvittelyohjelmaan - valintamahdollisuuskaan. Taidan unettaa (uninstall).

    VastaaPoista
  10. Tuohan on hauska ja "tuore" ilmaisu. Metaforaa jatkaen - maantierosvoja (highwaymen) on ja -joukkioita. Sitten on kaupunkeja ja kaikenlaisia basaareja. Yksi portaali sisältää monopolivoittojen vaaran. Johan siellä kukkii pirusti monenmoisia kukkia portaalipenkassa. Aivan arabialaiseen tyyliin. Sen, minkä nurkan takaa saat ilmaiseksi - joku myy juuri ennen kauhiaan hintaan. Pitäisi indeksoida ilmaistarjonta ja maksullinen - ettei turhasta maksaisi.

    VastaaPoista
  11. Ilmaisohekmia kaipaava löytää jotakin täältä.
    http://ilmaisohjelmat.fi/etusivu

    Näyttää tulleen uutta tavaraa sitten viime vierailuni.

    Suosittelen.

    VastaaPoista