Sivun näyttöjä yhteensä

27. helmikuuta 2006

De Senectute



Otsikko on Cicerolta, joka oli hirvittävä suunpieksijä. Parhaimmillaan hän oli kirjoittajana herjatessaan poliittisia kilpailijoitaan. Mutta toisaalta tämä "Vanhuudesta" sisältää joitakin mieleenpainuvia ajatuksia.

Vanhuudessa mahtavimpia tunteita, joita nuorena ei osaa kuvitella, on lapset ja lapsenlapset.

He kasvavat, muuttuvat, näkevät asioita, maailman piiri avartuu, laineet huuhtivat rantaan kuivia kaisloja, jossain hämärässä on paikka, jossa sanaton tunne saa sijan.

Kuvassa on ensin mainittua lajia eli lapsia yksi ja viimeksi mainittua eli lapsenlapsia kaksi. Puuttuu kaksi lasta ja kolme lapsenlasta. viimeksi mainitut sattuvat olemaan kaikki poikia. Viettivät eilen yhteistä identtisten kaksosten syntymäpäivää soveliain menoin pahastumatta tuon taivaallista jääkiekko-ottelun surullisesta lopputuloksesta.

Nuorena ihminen on sopivasti itsekeskeinen. Nautittuaan ylettömästi virvokkeita sitä seuraavana aamuna voi vilpittömästi ihmetellä, että miten näin miellyttävällä ihmisellä voikin olla näin epämiellyttävän paha olo.

Tai jos tulee törmilleeksi, kuten yleensä silloin tällöin käy, maailma tuntuu kaatuvan, vaikka maailma todellisuudessa vähät välittää. Omien syntien suurentelu on eräänlaista itsetehostusta. Lapin jätkä Nätti-Jussi tiesi senkin. Jätkät savottakämpällä kertoivat kommelluksistaan, johon Nätti:"Silloin minullakin oli vähän outo olo, kun oli tullut kauppalassa ryypättyä niin että vielä aamulla Ounasvaaran rinteessä herätessä oli kummassakin kainalossa kuristunut poliisi.

Vanhana asioiden tärkeysjärjestys muuttuu. Sanoi sekin entinen muori papille, joka selosti taivaan iloja ja vertasi niitä helvetin kauhuihin:"Kunhan on lämmin."

1 kommentti:

  1. Onnelliset yhdessä, sen huomaa ilmeistä ja hymyistä!

    Ja nuo lopussa olevat "vitsit", nekös sai ruudun tällä puolella runsaasti primitiivisiä äännähdyksiä aikaan! Kiitos. Sanotaanhan naurun pidentävän jne...!

    VastaaPoista