Sivun näyttöjä yhteensä

15. joulukuuta 2017

Henkilö- ja osoiteasioita



Oikaisu: eilisen kirjoituksen kommentoija puhuu juoruilusta. Leima on epämääräinen. Isäni muistelmateoksessa on hauskoja tai harmillisia tietoja eri ihmisistä. Koska asianajaja on vaitiolovelvollinen, tuo käsikirjoitus on tarkastettu viiteen kertaan. Kaikki siinä kerrottu löytyy oikeusjuttuja pöytäkirjoista tai julkisista rekistereistä. Keksitty esimerkki: ”Raittiusseuran puheenjohtaja N.N. (nimi mainittu) joutui kerran toisena jälkeen juoppoputkaan ja sai sakkoja.”

Yleiskielessä juoruilu kai tarkoittaa epäedullisten tietojenlevittämistä yleisesti. ”Spede Pasanen oli siviilissä huumorintajuton ja erittäin rahantunteva mies.” – Itse asiassa minullakin on tämä kokemus, josta asianmaisen elämäkertateoksissa ei mainita. ”Kekkonen oli tunnettu pitkävihaisuudestaan.” En todellisuudessa tiedä asiaa, mutta olen saanut sen käsityksen, että väitteessä voi olla perää. Mannerheimin on sanottu olleen vielä pitkävihaisempi.

Isäni Kullervon Lappi-kirjat ja lehtileikkeet sekä erittäin laaja kokoelma valokuvia ovat menossa Rovaniemen kaupunginkirjastoon. Samalla tavalla kuin siellä ja Lapin museossa on Itkosen ja Walleniuksen kokoelmat, tänne tulee siis Kemppisen kokoelma.

Asiasta on sovittu näin suullisesti, koska aineistoa on tähän asti tarvittu siihen antologiaan. Ainakin mainitsemani kaksi vanhempaa kokoelmaa ovat kenen tahansa lainattavissa. Tosin kirjastoilla lienee omat käytännöt harvinaisten julkaisujen vaalimiseksi, mutta tuosta asiasta kantavat päävastuun vapaakappalekirjastot, ensimmäisenä ja ylinnä Kansalliskirjasto. Eikä kokoelmassa ole kirja-aarteita, mutta sitä vastoin aika paljon muuten vain vaikeasti tavoitettavia niteitä.

Valokuvia on noin 20 000. Suurin osa niistä on diapositiiveja, enimmäkseen Kodachromea. Vanhimmat eli 1940-luvn kuvut ovat mustavalkoisia ja sellaisinaan näyttelykelpoisia.

Oma digitaalinen kokoelmani on jo Kansalliskirjastossa.Koska kirjaston omat verkkosivut ovat tietenkin suuria eivätkä välttämättä helppokäyttöisiä, olen poiminut sieltä etenkin sotien vällsen ja sotia edeltäneen ajan kuvia, joista jotkut ovat mielestäni todella hienoja. Samoin on mukana 1800-luvun ja 1700-luvun muuta kuin suomenkielistä kirjallisuutta. Ihastelen kovasti tässä blogissa mainostamaani englantilaisen kirjoittajan kuvausta jalkamatkasta Petsamo rannikolta Inarin kautta Kittilään.

Tuosta kirjasta sain kaipaamani tiedon hyönteisvitsauksesta eli räkästä. Kirjoittajan mukaan se oli aivan hirvittävä. Olin ihmetellyt vuodesta 1954, miksi hyttyset eivät häirinneet tuntemattomia sotilaita, ainakaan elokuvista päätellen. Tiettävästi niistä kuitenkin oli aivan hirveä riesa. Sitäkin olen kummastellut, miksi pensaiden ja maan ruskaa ei löydä maalauksista. Vastaus on aika selvä. Ennen maantien rakentamista eli 1920-lukua kukaan maalaustaidolla varustettu ei käynyt Rovaniemen tai Kemijärven pohjoispuolella. Mielenkiintoista että Yrjö Kokko kuvasi mustavalkoiselle. Oliko isäni Kullervo ihan ensimmäinen värifilmin suurkäyttäjä, kun hänellä on myös satoja ruskakuvia vuodesta 1954.


Muistelen Kalle Kultalan maininneen, että he, suomalaiset valokuvaajat, saivat Helsingin olympialaisten aikaan kokeillakseen värifilmiä ja salamavalolamppuja. (Tunnen yli sata vuotta vanhat ja toisaalta toisen maailmansodan aikaiset värikuvat, jotka olivat erikoisuuksia myös painotekniikan kalleuden vuoksi.)

14. joulukuuta 2017

Suomalaisia kirjankansia



Jos suvussanne sattuu olemaan joka hupsu, tuon kirjan (Hänninen, Kirjan kasvot), voi ihan hyvin hankkia joululahjaksi. Toimittaja-kirjoittaja on hyvä, mutta hiukan hänen makunsa horjahtelee. Kansikuvaksikin on otettu yksi Suomen huonompia kirjankansia, Björn Landströmin Sinuhen egyptiläisen muotokuva.

Landström, joka oli ihan mukava mies niille jotka hän arvioi tuttavuutensa arvoisiksi, oli loistava piirtämään ja maalaamaan esimerkiksi laivojen kuvia. Ihmis- ja eläinhahmot jäivät auttamattomasti jäykiksi ja epäluonteviksi. Sinuhe tuijottaa kuin mielipuoli. Kateissa on se ihmisenä olemisen rikkaus ja karvaus, joka Waltarissa vetoaa niin syvästi niin moniin lukijoihin.

Jotkut ihmiset osaavat vielä harmitella oman elämänsä hyppelehtivyyttä. Näin lehdestä, että aikuisillakin on nykyisin AD eli attention deficit, kyvyttömyys keskittyä sanovat pillerilääkärit. Itse sanoisin pelko antautua elämän vietäväksi.

Vihje lukijalle: karkaa kotoa, jos voit tehdä sen aiheuttamatta suurta sekasortoa. Mene vaikka johonkin matkustajakotiin lukemaan jokin tai uutaa Waltarin tiiliskivistä. Joulun kunniaksi syötäväksi vaikka pussillinen sokerikorppuja ja niiden painikkeeksi pullollinen tai puolitoista raanavettä.

Näistä historiallisista romaaneista paras on tietysti Mikael Hakim, kuten olen joskus ennenkin sanonut. Päästäkseen siihen sisään on tietenkin hyvä lukea uudestaan Mikael Karvajalasta.

Tämä pari on muuten ajankohtaisempi kuin ehkä yksikään viime vuosien uutuuksista. Karvajalassa kuljetaan muun ohella sateenkaarilipun alla valtion- ja paikallisterrorismin tukeutuessa milloin mihinkin ideologiseen valheeseen. Hakimissa teemana on eräiden Välimeren maiden (Algeria) sekasorto ja kertomus siitä, mitä tapahtui kun islam nousi sotilaallisesti ja poliittisesti ja Korkea Portti nousi sellaiseksi suurvallaksi, että se oli kaikkien otettava välttämättömästi huomioon.

Sinuhessa Waltari muuten arvasi oikein merikansojen merkityksen ja pronssikauden katastrofaalisen lopun. Hän toisin sanoen uneksui selitykset, jotka arkeologit ovat löytäneet nyt, viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana.

Vauhtiin päästyä voi saman tien lukea taas Angeloksen (myös ”Nuori Johannes”) ja Turmsin, jonka kuva etruskeista on täysin virheellinen ja uskottava. Ja niin on AD parannettu.

Saan tänään Lapin antologiani taiton – kuvien kanssa pelaaminen on vienyt tuhottomasti aikaa. Nyt jo kaduttaa.

Miksi kukaan ei tee koskaan sellaista antologiaa, johon olisi painettu vanhat tekstit niillä kirjasinmalleilla ja sen näköisinä kuin ensimmäisissä painoksissa?


Isäni Lappi-kirjasto, josta pääsen viimein eroon, koostuu sadan mallisista ja kokoisista niteistä ja opetti minulle sen, että ajatus painetusta kirjasta parhaana käyttöliittymänä esimerkiksi e-kirjaan verrattuna ei pidä paikkaansa. Jos mahdollista luen itse mielelläni padilla tai puhelimella myös tuhatsivuisia traktaatteja. Sähkökirjassa on se verraton puoli, että kirjan ja sen kohdan, johon viimeksi jäi, löytää heti. Kaiken muun voi opetella.

(Kuva: Genoveffa, tai kertomus yhden jumalisen rouvan viattomasta kärsimisestä.)

13. joulukuuta 2017

Poliittinen teko



Aivan yllättäen pohjoisessa Euroopassa ja USA:ssa on leimahtanut keskustelu naisten ahdistelusta. Moni on jo saanut siirtyä syrjään tehtävistään.

Asetelma herätti aluksi hämmästystä meissä vanhemmissa, joilla on pitkä muisti. Esimerkiksi U. Kekkonen oli tunnettu naissuhteistaan ja liikkeistään, joilta toisten vaimot ja tyttäret eivät olleet millään muotoa rauhassa.

Yllättävää kyllä olen ollut pienessä seurassa vierestä katsomassa, miten Kekkonen järjesti itselleen seuraa. Monta kymmentä vuotta nuoremmat, etenkin isorintaiset naiset, olivat yleensä tohkeissaan läkähtymiseen asti.

Ehkä muistelijat eivät ole panneet merkille tätä näkökohtaa esimerkiksi ihmetellessään, miksi Kekkonen harrasti niin kovasti vasemmistolaisia nuoria ja pani niin usein nuoret miehet juoksemaan nyrkkiin tavalla, josta ei niin vain selvittykään.

Keski- ja Etelä-Euroopassa rakastajatar valtion korkeana edustajana on edelleen ikivanha perinne. Yhdysvalloissa, joka on edelleen tekopyhyyden kotimaa, John F. Kennedyn suora toiminta aiheutti hiukan nikottelua. Marilyn Monroe syntymäpäivälahjaksi…

Suomessa nyt keskustelua herättäneet kulttuurijengien tavat, tottumukset ja odotukset valitettavasti tunnen niin hyvin, etten kirjoita enkä puhu niistä. Vai luuletteko ylimalkaan saavanne joskus käsiinne kirjoitusta, jonka nimi olisi ”AatosErkon sukupuolielämä”? Ette saa.

Moni vahva nainen, joista eräät ovat yhä keskuudessamme, piti sopimattomuuksia täysin sopivina; sellainen oli kuin osa kaupankäyntiä ja rahoitusta.

Tiedättehän, millä kahdella ammattiryhmällä on seikkaperäisimmät tiedot myös yleistä uteliaisuutta herättävien henkilöiden seksuaalisen sopivuuden tajun rahoista ja ilmauksista? Yksityislääkäreillä ja asianajajilla. Ja olette huomanneet, että muun muassa näissä ammattikunnissa ei harrasteta muistelmien kirjoittamista.  Tai jos silti muistellaan, muistetun valikointi on ollut tiukkaa. Esimerkiksi isäni muistelmista ei löydy tältä osin mitään mielenkiintoista.

Vallankäyttäjät eivät liioin pelänneet. Kuka olisi ollut vakavissaan kiinnostunut yliopiston rehtorin ja palvelijattarien lapsista, joita ennen siis sanottiin aviottomiksi tai jopa lehtolapsiksi? Ennen oli sellainenkin sanonta, että sejase on kiivennyt talon isännäksi tai korkeaan virkaan reittä myöten.

Pidän keskustelua ihmisten ahdistelusta hyvin tervetulleena ja olen vain hiukan vahingoniloinen, kun tämän hetken silmäntekevät joutuvat vastaamaan televisiossa oikeudellisten tarkistusten tarpeellisuuteen. Luonteensa vuoksi intiiimit asiat ovat käytännössä mahdottomia todistaa. ”Ministeri katseli minua hississä sopimattomasti…”- ”Kiistetään. Muistan tapauksen. Ajattelin koiranpentua lapsilleni jouluksi.”


Joskus vokottelu sujuu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Muhkea Alli Paasikivi hoiti useinkin tärkeitä asioita äkäisen ja arvaamattoman Kustin suuntaan. Kysymyksessä oli työpaikkaromanssi. J.K.P. oli jäänyt leskeksi ja Alli oli Kansallispankissa pääkassana. Kyllä silloinkin arvattiin, miten kohta käy, kun pääjohtaja ja pääkassa oli nähty rakentamattoman Munkkivuoren kallioilla poimimassa valkovuokkoja. Yhteisymmärrys oli saumaton.