Sivun näyttöjä yhteensä

23. helmikuuta 2018

Aseet pois



Osa amerikkalaisten julkisesta mielipiteestä ei johdu vain siitä, että asianomaiset ovat hupsuja, vaan rahasta.

Käsiaseista pistooleilla ei ole maan mittakaavassa merkitystä. Sotilaskäytössä sen merkitys on vähäinen. Rikollisista edistyneimmät alkoivat suosia konepistoolia jo 30-luvun alussa.

Nytkin käydystä keskustelusta puuttuu yksi keskeinen näkökohta.

Pistooli on erittäin huono väline ryöstäjiä tai aviopuolisoita torjuttaessa. Kelpo väline se on itsemurhaan, joka onkin tilastojen mukaan Yhdysvalloissa kotona säilytettyjen aseiden tärkein käyttötapa. Ammattilaiset, etenkin Neuvostoliitossa, suosivat pistoolia niskalaukauksiin eli teloituksiin. Saksalainen Walther P48 oli erikoisjoukkojen eli NKVD:n suosima tyyppi mm. Puolassa. Kotimaiset Nagant ja Tokarev olivat kyllä hyviä, mutta ennen pitkää käyttäjän sormi alkoi väsyä.

Amerikkalaisilla on oma romantiikkansa. Taustalla on 150 vuoden takainen ratsuväki ja lehmäpaimenet. Satulasta käsin kivääri on hiukan hidas ottaa esille. Villissä lännessä, jonka siis jokseenkin kokonaan keksivät seudulla koskaan käymättömät kirjoittajat, suosittiin kivääriä, johon oli totuttu sisällissodassa.

Pistoolissa nimittäin on se ongelma, ettei sillä osu.

Kysykää vaikka tutulta poliisilta.

Aseisiin armeijassa ja metsästyksessä tottunut nuori, hyväkuntoinen ihminen tarvitsee ainakin 5 sekuntia osuakseen yli kymmenen metrin päässä olevaan liikkumattomaan tauluun. Käytännössä siihen tulee lisäksi yllätys. Jos siis amerikkalainen unelma toteutuu ja ovella seisoo aseistettu murhamies, uhrilla ei ole mitään mahdollisuutta saada rakasta revolveriaan esiin tyynyn alta tai yöpöydän laatikosta ennen kuin se on myöhäistä.

Kysymyksessä ovat syvät tunteet. Amerikassa asuessani opin nopeasti olemaan keskustelematta aseista ja kuolemanrangaistuksesta. Siellä joidenkin mielestä on sopimatonta sosialismia ylimalkaan arvioida heidän tapojaan ja olojaan.

Mutta samat ihmiset, jotka kannattivat kiihkeästi käsiaseita, säikähtivät puukkoa. Yhdysvaltoihin ei pidä koskaan viedä tuliaisiksi puukkoa. Jos vielä erehtyy selittelemään, että työkaluhan tämä on ja että esimerkiksi remonttimiehillä on aamusta iltaan puukko lonkalla, he eivät ole uskoa korviaan. Miten barbaarista!

Lähi-idästä tulleet terroristit käyttävät rynnäkkökivääriä ja pommeja ja tätä nykyä, kuten tiedämme, puukkoa. Pistoolia en muista heillä nähneeni. Mikä lienee syy? Entisajan anarkistit heittelivät pommeja, joskus menestyksellä.


Tiesittekö muuten, että ampumavahinkojen tutkiminen ja tilastointi on USA:ssa käytännössä melkein mahdotonta. Poliitikkojen toimesta on näin päätetty. Katso Scientific American Special edition 2017/2016 The Scence Behind the Debats -Vaccines, Guns, Food, Truth, Evolution, Climate.

22. helmikuuta 2018

Kumisaapas sängynjalkaan



Tiesin ihmiset ja uskoin tarinan todeksi. Perheen isän – professori – pelkäsi kovasti ukkosta, ja tytär vieläkin enemmän. Muut eivät olleet millänsäkään.

Jos järven takaa kuului jyrinää, ensin alettiin toistella, ettei se järven yli tule. Kun se sittenkin tuli, isä ja tytär vetivät sänkynsä keskelle lattiaa ja pujottivat sängynjalkoihin kumisaappaat. Muut eivät saaneet eivätkä halunneetkaan puhua.

Kumpikin kuoli aikanaan vanhuuteen. En ole koskaan iljennyt neuvoa ketään hetekan alle piiloon, vaikka se saattaisi olla eristävä, eräänlainen Faradayn häkki.

Isoisäni sanoi kaikille, että meidän talo on ukkosella täysin turvallinen, kun se on betonia ja sinissä ja lattioissa on raudat. Tuo on aivan riittävä lohtu, vaikka kai se salama kiipeää joskus sisään sähköjohtoja pitkin.

Eräs mies kysyi vuokrahuoneita tiedustelevilta, onko näillä koira. Jos oli, vuokralainen ei kelvannut.  Joskus aikuisena huomasin, että tämä pelkäämätön ja rivakka mies pelkäsi koiria, vaikka peitti pelkonsa aika onnistuneesti.

Koirapelosta ei kai parane aivan yksinkertaisesti. Tavallisesti se kai vähä vähältä unohtuu. Itse pelkäsin alle kouluikäisenä naapurin pystykorvaa, jonka nii oli Rippe. Vaikka puhelinpylväissä oli pahvilappuja ”Koirat kiinni rauhoitusaikana”, juoksenteli niitä koiria jatkuvasti. Kun Rippe tuli, lähdin itkien juoksemaan pakoon, ja koira perässä. Tätini opetti minut valkoisella valheella. Rippe on paha koira, mutta kaikki muut koirat ovat kilttejä. Silti niitä ei pidä mennä silittelemään.

On meillä ollut koiria, myös tosi iso newfoundlandin koira. Mutta corgien kanssa oli joskus ihmeissään, jos juoppokoira ryntäsi metsästä tai se vihainen rottis (rottweileri). Corgit, joiden yhteinen nimi oli Mäntyharjun pojat, koska niillä oli tapana lähteä tilaisuuden tullen reissulle, vähät välittivät lyhyistä jaloistaan ja vaatimattomasta koostaan ja haastoivat riitaa isojenkin koirien kanssa. Ja kyllä oikeassa koiratappelussa vaaditaan taluttajaltakin taitoa ja rohkeutta. Ainakin muutaman kerran noin kymmenvuotias tyttäreni tuli apuun. Hänellä on se taito.

Valitettavasti isommatkin kirjat ihmisten hupsuista tavoista tai perättömistä peloista ovat melkein aina sävyltään pilkallisia. Niinpä aineistoa joutuu etsimään, kun miettii jotain Trumpin kaltaista ilmiötä. Kaikki onnistuneet  huijarit tietävät, että ihmiset haluavat tulla petetyiksi, ja siinä sivussa ostavat monenlaista, mitä eivät tarvitse.

Sitä en ollut kuullut, että Saksassa sekä kaupungeissa että maalla mikroaaltouuneista ainakin vielä hiljan oli paljon suukopua. Isännöitsijä, naapuri tai ties kuka piti niitä vaarallisina laitteina, jotka voivat olla  kuolemaksi. Niistä leviää säteilyä. Tietääkseni tämä ”tieto” ei ole Suomessa levinnyt lainkaan.


Sen sijaan tutut alan ihmiset kertovat, että sähköpuhelimen reitittimiä aina joku vastustaa, ja syy on säteily. Jos vastustajalle antaa Teknillisen korkeakoulun (Aalto) ja VTT:n tutkimuksia, joiden mukaan säteily maston lähettyvillä on mitätöntä, eivät he lue niitä. Eräät tietävä nimittäin jo senkin, että ainakin tarpeeton matkapuhelimen käyttäminen aiheuttaa syöpää – kenties toisillekin, lähelä oleville. Auttaisikohan, jos säilyttäisi kännykkää kumisaappaassa?

21. helmikuuta 2018

Iltapäivälehtien ilo


Kuva: Tilastokeskus
Kannan äidilleni palvelutaloon iltapäivälehtiä niin että siitä rahasta riittäisi neljään humalaan tai yhteen juoppohulluuteen, kuten Huckleberry Finnin isä ilmaisi itseään. Ja Suomen Kuvalehtiä ja jos mitä. Helsingin Sanomat hänelle tulee tilattuna. Kirjoista tässä yhteydessä puhumattakaan.

Tässä kirjoituksessa on tuonnempana viesti medialle. Mutta sitä ennen kansanterveyden alaan kuuluva havainto.

Se ei ole abstraktinen asia, että elinajanodote on Suomessa valtava, noin 80 vuotta, naisilla vähän yli, miehillä pikkuisen ali. Äitini tekee edelleen työtä, malliksi muille, mutta hän täyttääkin vasta 95. Erilaiset listat ja luettelot ovat leipälaji, mutta osallistui hän myös erään kirjan oikolukuun.

Koko maapallolla tuo odote on minun elinaikanani kaksinkertaistunut. Malthus ja hänen hengenheimolaisena olivat väärässä.  Vaurastuminen ja hyvä ravitsemus vähentävät lapsilukua ja myöhentävät avioitumista. Samaan aikaan elintarvikkeiden tuotanto on ainakin kymmenkertaistunut. Arvelu pikaisesta menehtymisestä liikakansoitukseen osoittautui vääräksi.

Meillä on Suomessa esimerkki. Vuonna 1947 syntyi enemmän lapsia kuin sodissa oli kaatunut.  108 000 verr. noin 91 000.

On taitoja ja ammatteja, joissa ihminen ei muutu ainakaan oleellisesti huonommaksi ikääntyessään.

Ehdotan nöyrimmästi, että jäljellä olevat esteet eläkeläisten työteolle poistettaisiin. Luulen että nuorten ohjaaminen hyödyllisiin ammatteihin voisi onnistua hyvinkin.

Ei se ole kuulkaa sattuma, että esimerkiksi muusikot ja taidemaalarit tekevät hienoa työtä myös korkeassa iässä, ja on niitä sellaisia kirjailijoitakin nähty.

Vihje medialle. Miksi iltapäivälehdistä ovat kadonneet lähes tykkänään persoonalliset äänenpainot? Ennen niillä herkuteltiin, etenkin pakinoissa ja piirroksissa.

Etelä-Korean talviolympialaisissa on nähty monia huiman hienoja teknisiä avauksia. Kiitos niistä. Hyvin todennäköisesti uusia urheilulajeja myös syntyy television ehdoin. En tahdo tölväistä, mutta ainakin minulle ainakin lumilautailua sisältävät lajit ajavat saman asian kuin sirkus. Huimaa akrobatiaa. Jatkuvaa silmänruokaa.

Mutta ainakin minulle, joka olen jokseenkin huono penkkiurheilija, television hienoin uutuus on ollut Sami Jauhojärvi. Mukana on muitakin hiljan aktiiviuransa lopettaneita urheilijoita, mutta Jauhojärvi on uskomaton. Hurja asiantuntemus tuottaa kommentteja, joiden kaltaisia ei ole ennen kuultu. ”Tuosta kohtaa kurviin menee seitsemän sekuntia…” Hyvä juontaja onneksi lisäsi, että Jauhojärvi oli käynyt itse kokeilemassa ja kellottamassa ladun aamulla mitali- tai pistemiesten vauhtia.


Mutta huippu on aivan mainio taito löytää täsmällisesti sanottava ja tässä tapauksessa miehen häikäilemätön tapa puhua niin selvästi kotimurrettaan, ettei siitä erehdy. ”Hyppäs lavun vierhen.” – Tässä on sitä tunnistettavuutta, joka on mediassa muuten huonoilla tai peittyy päälle liimattuun pelleilyyn.