Sivun näyttöjä yhteensä

19. syyskuuta 2017

Nurin oikein



Syksyn aikana on tarkoitus muuttaa lakia sellaisesta tietojen keräämisestä, jota sanotaan joskus urkkimiseksi.

Tehtävä on hyvin vaikea. Henkilötiedot eli yksityisyys, yrityssalaisuudet ja sotilassalaisuudet ovat hyvin erilaisia, täysin erilaisia tarpeita suojaavia ilmiöitä. Pankkikorttisi tunnusluku on toinen ongelma kuin ydinaseen laukaisemisen vaatima numerojono.

Se on turhan hurskas huokaus, että maailma tulee monimutkaiseksi ja siten vaikeaksi hallita. Monimutkaisuus on maailma. Koko fysiikka perustuu hiukkasten / aaltojen taipumukseen tunnistaa tai hylkiä toisiaan. Koko biologia eli kaikki mikä elää (liikkuu, osaa toisintaa itseään) perustuu informaatioon, joka liikkuu pienhiukkasten mittakaavassa koodattuna eli salattuna. DNA-koodin käsittäminen oli vasta alku. Mikä tahansa elämän ilmiö edellyttää samanaikaisesti miljoonia entsyymejä, jotka eivät juuri koskaan erehdy. Ja informaation hankkiminen, kuten mittaaminen, vaikuttaa informaation sisältöön.

Kanattaren lisäksi tarvitaan kukkoinen.

Jo Kreikan filosofit miettivät, miten muna keksii ryhtyä kanaksi. –Vastaaminen näyttää vaativan sukupuolittunutta kielenkäyttöä.
i
Kun henkilötiedoista alkoi tulla määräyksiä lakeihin, niitä ihmeteltiin viranmaisissa. Myös me tuomarit olimme kummissamme. Eikö olisi parempaakin tekemistä?

Informaatio-oikeutta opettaessani aloitin yleensä siitä, miten pahaa tuhoa pätevä väestökirjanpito aiheutti viime sotien aikana vähemmistöille, etenkin juutalaisille. Gestapolla oli listat esimerkiksi Amsterdamin juutalaisista alle päivässä kaupungin valloittamisesta. Niinpä nykyisen Saksan perustuslaissa on jyrkät pykälät asiasta.

Luennoilla ja tenteissä en tietenkään puhunut mitään siitä, että käytännössä se ei kuitenkaan mene näin.

Nyt eduskunta joutuu keskustelemaan julkisesti ongelmasta, joka on ehkä pakko sanoa ääneen. Mitä tehdä, kun ainakin erään naapurimaan armeijalla on paremmat ja laajemmat tiedot keskeisistä henkilöistä ja kriittisistä asioista Suomessa kuin Suomen armeijalla?

Tekniset tiedot esimerkiksi Päijänne-tunnelista ja maakaasuputkista sekä voimaverkosta ovat sotilaallisesti kiinnostavia.

Sotilastiedustelussa Suomi saavutti korkean tason sodan kestäessä radiokuuntelussa ja ilmakuvauksessa. Isäni ottamia infrapunakuvia vuodelta 1941 oli taannoin näytteillä sotamuseossa. IR-kuvassa kasvavan puun erottaa naamiointipuusta.

Mitä sen jälkeen tapahtui, siitä ei ole kerrottu. Ruotsi ei kuulu Natoon, mutta riittävän pitkistä ja ikävystyttäviltä vaikuttavissa kirjoissa mainitaan kuitenkin, miten keskeistä osaa Ruotsi on vuosikymmenestä toiseen esittänyt suhteessa Naton, käytännössä siis Yhdysvaltoihin erinäisissä asioissa, kuten radiotiedustelussa. Noista asioista oli kiinnostunut myös Stig Bergling ja ennen häntä Stig Wennerström. Ja moni muu. Koodit avasi ArneBeurling.



17. syyskuuta 2017

Jo kauan



Erinomaiselta vaikuttavassa kirjassa ”Jääkauden jälkeläiset – Suomen lintujen ja nisäkkäiden varhainen historia; Ukkonen – Mannermaa) on peuran sarveen kaiverrettu peuran kuva. Uusimpien lumisenssimenetelmien mukaan laskettu ikä on 39 000 vuotta. Kysymyksessä voi olla yksi näistä uusista oivalluksista. Jääkausi ei ollut jääkausi. Välillä oli sadan tai tuhannen vuoden tai tuhansien vuosien jaksoja, jolloin ilmasto lämpeni ja jää suli. Muodostui refugioita, joilta löytyy nyt vaikka mitä.

Jääkausi on hyvä keksintö. Ilman sitä kaikki olisi kauan sitten tikahtunut suolaan. Suola tulee meriin maan mineraaleista valuman mukana, mutta kun vesi jäätyy, se muuttuu makeaksi eli suolattomaksi.

Se peura kuva on tarpeettoman hyvä. Joskus kuvittelin, että Lascaux on poikkeus. Myöhemmin kävi ilmi, että maalauksia ja löytöjä, joita sanotaan nykyisin taide-esineiksi, on melkein kaikilta ajoilta ja joka puolelta.

Huomenna, jos Luoja suo, on se pieni tilaisuus, jossa talletan eli lahjoitan Kansalliskirjastolle digitaalisen aineistoni ja näytän kalliisti valmistetun kirjani ”Maailmanloppu on jokapäiväinen asia” ISBN 978-951-884-673-7.

Ainakin tänään toimi perustamamme verkkokauppa www.neokustannus.fi . Jos se toimii illallakin, hyvä. Piti valita domaini. Kemppiset Oy on pienenpieni yhtiö, jolla on omat ja vanhempieni tekijänoikeudet.

Pitää olla kaksi yhtiötä. On oikein ja kohtuullista, että kun esimerkiksi tämä digitaalinen aineisto vie ison ulkoisen kovalevyntoisensa jälkeen, niitä saa käsitellä verotuksessa liikekuluina.

Art House Oy otti kirjan listoilleen. Siitä voi olla hyötyä esimerkiksi kirjastokorvausten yhteydessä. Tunnustettu omakustanne on vähän orpo lintu. Ja tässä hankkeessa on kuitenkin takana se Kulttuurirahaston iso raha.

Esittelen usein ja mielelläni käsitystäni runouden mahdollisuuksista markkinoilla. En näe sellaisia mahdollisuuksia. Sen jälkeen kun Taberman kuoli ja hänen kirjoittamansa kaltainen pehmorunous loppui, on ollut hiljaista. Hotakainen ja Tervo olivat aloittaneet runokirjoilla mutta siirtyivät kiireesti proosaan. Vanhanaikaisesta runoudesta tulee mieleeni ensin Jouni Inkala, joka kirjoittaa hyvin.

Huomiset kaksi aineistoa, paksu kirjoina aikoinaan julkaistujen (Tammi, WSOY. Otava) runojen valikoima ja tuo digitaalinen aineisto liittyvät toisiinsa tavalla, jonka selitän tässä.

Kuten nyt voi kuka tahansa nähdä, en alkujaankaan kirjoittanut sellaisia runoja kuin kuuluisi. Kustantajat ja yleisö tosin tunnistivat ne. Ville Viksten kyllä sanoi, ettei sodasta ja luonnosta voi kirjoittaa samojen kansien sisällä. Tammessa arveltiin, että runo voi olla äkkisyvä.


Elämä löi sen verran pahasti vyön alle, ettei kirjoittaminen ollut muutamaan vuoteen ajankohtaista. Sitten kirjoitin 3 879 tekstiä Internetiin. Näitä nimitetään blogeiksi, vaikka tarkoitukseni on kyllä kirjoittaa perinteeseen liittyen suorasanaista runoutta, ensi viikolla taas etenkin pohjoisen kauneudesta ja kvanttibiologiasta. Tekniikka on entinen, peuran sarveen kaivertaminen.

16. syyskuuta 2017

Kahvia



Romaaneista käy ilmi, että oli suorastaan rikollista jättää tarjoamatta kävijälle kahvia.

Tämä tuli mieleen, kun käsitin kauhukseni, että muuan Mankellin vanha Wallander-romaani oli yllättäen jäänyt aikanaan lukematta.

Kirja oli edelleen hyvä. Uusi huomio oli, että siitä oli tullut kulttuurihistoriaa. Tapahtuma- ja kirjoitusaika on 1990-lukua. Sen jälkeen melkein kaikki on muuttunut, kaikki muukin kuin murhattavaksi sopivat täti-ihmiset, jotka ovat kuolleet omia aikojaan.

Jos joku mainitsee Angolan tai Kongon, komisario kaivelee illalla kotinsa komerosta kouluaikaisen karttakirjansa ja huomaa lopulta aavistaneensa oikein: Afrikkaa se on.

Se ei ole muuttunut, että kun avaa television maittavan säilykemakkaran ääressä, televisiossa keskustellaan, mitä pitäisi kenties tehdä, mutta sille ei kukaan tee mitään, että maa on hajoamassa.

Ruotsi hajosi, ja perässä Suomi. Ihmisiä on vaikea saada ymmärtämään, että ICT eli telekommunikaatio eli digitaalinen tietojen käsittely ja välittäminen erottaa ihmisiä ja murentaa ihmisryhmiä, vaikka ”maailmankylästä” oli puhetta ja globalisaation käsitettä väärinkäytetään johdonmukaisesti.

Ehkä se oli Gevalia, joka painui varjoon. Halsti sanoo Lapin sotaa 1944 muistellessaan, että Haaparannan puolella mainosvaloissa kehotettiin juomaa Gevalia-kahvia, kun he taas Torniossa yrittivät pysyä hengissä.

Kun Mankellin poliisit kulkevat puhuttamassa ihmisiä jonkin murhatapauksen vuoksi, joka paikassa tarjotaan kahvia. Jos joku ei tarjoa, hän sitten saattaakin olla se murhaaja.

Isäni joi 24 – 28 kupillista kahvia päivässä toimiessaan asianajajana maalla. Sen takia hänellä oli se hieno Citroen—autokin, että joskus piti tehdä aamulla kauppakirjaa Kokkolassa ja iltapäivällä perukirjaa Alavudella. Ja kahvia tarjottiin joka paikassa ja emäntä oli tarkkana, ettei kuppia päässyt tyhjentämään tiskialtaaseen eikä kukkapurkkiin.

Olin ihmeissäni, kun Suomessa alettiin myydä espressokeittimiä. En ollut tullut ajatelleeksi, että kahvi olisi jotain muuta kuin osa seurustelua tai sitten – aamulla – piristyslääke.

Isäni tosin joi kaksi kupillista iltakahvia kello 21, koska ei saanut muuten unta.

Olen nyt kysellyt varovasti, eikö meillä olisi aika ruveta herraskaisiksi niin että vaikka juotaisiin itse kahvia ja tarjottaisiin vieraille ja olisi pikkupullia pakkasessa ja Herrasväen pikkuelipiä varalla ja punaista maitoa tai oikeaa kahvikertaa ja vähintään kolme palaa sokeria jokaiselle kupillista kohti.

Ehdotus ei ole saavuttanut suosiota.

Kai se maailma muuttui. Eivät isännätkään enää istu totilaseineen kamarissa eikä emäntä kuivaa silmiään esiliinan kulmaan.


(Gevalia on muuten latinaa, ruotsiksi Gävle, paahtimon kotipaikka 1800-luvulta.)